Yövyin ystäväni luona. Nukuimme samassa sängyssä kuullessani sen. Asunnossa ei pitänyt olla ketään muita kuin me. Se tuli vessasta ja käveli kohti sänkyä. Pysähtyi ja istui sängynreunalle vierelleni. Ystäväni nukkui seinän vieressä syvän tyynessä unessa kuulematta mitään. Olin yksin tuon olennon kanssa, joka tuntui katsovan minuun. Sen hengitys kiihtyi. Tärisin. Se alkoi kiljumaan samalla jotenkin muristen ja se yltyi yhä kamalammaksi kirkunaksi ja mölinäksi, mitä enemmän käännyin siihen päin. Se ei pitänyt minusta. Olin uhka. Kirkuna muistutti ääntä, joka syntyy kasettia kelattaessa. Mörinä kumpusi jostain syvältä eikä se tuntunut muistuttavan minkäänlaista kuulemaani ääntä. Äänten seassa oli vielä jotain muutakin... Kelloja? Rumpuja? Jotain pauketta? Makasin jo miltei selälläni. Ilmassa leijaili jotain mustaa varjojen joukossa kuin savuisia lonkeroita, jotka pyörteilivät tiiviimmän, valoa läpipäästämättömän keskustan ympärillä. Sydämeni hakkasi pakoreittiään rintakehäni lävitse yhä nopeammin ja raivokkaammin. Kylmä hiki kiipesi pitkin otsaa ja selkää. Tahdoin huutaa. Tahdoin herättää ystäväni. Jos katsoisin millin vasemmalle näkisin tuon aaveen.
Heräsin. Hengitin kiivaasti. Unen ja heräämisen välitilassa saatoin nähdä välähdyksen olennon eläimellisistä silmistä ja suuttomasta suusta, joka oli valmis repimään minut kappaleiksi... mutten mene vannomaan... Puistattaa vieläkin, kun muistan tuon unen. Varoitus alitajunnasta.
(touko-kesäkuu 2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti