Tuttavani oli kutsunut minut kotiinsa,
joka oli moderni mustapinnotteisista laseista rakennettu museo.
Rakennus oli valtava ja sen lukuisat eri huoneet olivat sylinterin
muotoisia. Etupihalla komeili puolet museorakennuksen korkeudesta
oleva rautapatsas, joka esitti miestä pitkässä liehuvassa
takissaan osoittamassa toisella kädellään kohti taivasta.
Suorakulmaisessa paasissa luki kissankokoisilla kirjaimilla 'Sting
was here'. Totta tosiaan! Rakennushan oli ollut keskeinen osa erästä
kauhuleffaa (After the Darkness tjsp), jonka oli ohjannut joku Tommy
Wiseaun kopio ja missä Sting kävi pyörähtämässä jonkinmoisen
cameo-roolin.
Astuin sisään pääovesta huomaten
samalla huoneen keskiössä sijaitsevan valkean spiraalimaisen
portaikon, joka tuntui jatkuvan loputtomiin jonnekin alaspäin.
Näky huimasi minua ja rojahdin vasten pöytää, jolla lojui
joitakin vanhoja sarjakuvia. Muut ihmiset tuijottivat minua nyrpeinä.
Olihan tämä sentään museon oma kirjasto eikä täällä kuulunut
rymytä siten. Yritin syventyä lehteeni yrittäen unohtaa sen
akrofobisen portaikon. Turhaan. Tärisin ja vihdoin kurkistin
uudestaan rappusten suuntaan. Eihän siinä edes ollut kunnon
kaiteita! Lasiset, ohuet ja matalat kaiteet! Ja joku mies vielä
nojaili niihin! Ja ihmisiä kulki niissä ees taas! Ei... Hetkinen...
Eihän ne olleetkaan niin matalat eivätkä heiveröiset... Huokaisin
huojennuksesta.
Jatkoimme matkaa läpi huoneen, joka
oli omistettu Lovecraftin kirjoituksille, hänen omistuksessaan
olleille esineille ja innoittamalleen taiteelle (tauluja, patsaita
yms.). Valtavia vanhoja, tukevia kirjahyllyjä täynnä novelleja,
pieniä ja isoja lasikkoja suojaamassa hauraita muistiinpanoja ja
esineitä, kivestä hiottuja Cthulhu-patsaita, omituisia nukkeja...
Olin eksynyt tuttavastani jo ajat sitten.
Seuraavan huoneen seiniä kiersivät
valaistut vitriinit täynnä alakoululaisten tekemiä nukkeja ja
leijoja yms. jotka oli sekoitettu muun museotavaran joukkoon.
Oviaukkojen vitriinit antoivat vihjettä siitä, mitä seuraavissa
huoneissa tulisi olemaan ja päädyin valitsemaan sen reitin, missä
kohtaisin dinosaurusten fossiileja.
Käytävä oli korkea ja kapea. Sen
toista seinustaa reunustivat tutut valaistut vitriinit esittelemässä
mesotsooista aikaa tekokasvillisuuksineen ja maalattuine taustoineen.
Paikka näytti olevan osittain vasta kokoamisvaiheessa, sillä
vitriinien vastapäinen seinä oli sieltä täältä auki ja
valtaisat dinosaurusjäljitelmät odottivat sen takana pääsyä
näyttelyyn. Edellä juokseva nuori nainen oli huoneesta yhtä
haltioissaan kuin minäkin. Samassa seinäpaneelien välisestä
aukosta asteli esiin hurjasti karjuva tyrannosaurus napaten minut
otteeseensa, heittäen minut päänsä yläpuolelle pidellen siinä
tovin. Hetken kuluttua hirmulisko laski minut maahan ja jatkoin
hämmentyneenä matkaani. Kuinka olinkaan pelännyt tuon vanhan
robotisoidun fossiilin hajoavan painoni alla! Katsahdin taaksepäin;
tyrannosaurus raahusti takaisin seinän taakse vilkaisten apaattisena
perääni.
Jatkoimme nuoren naisen kanssa
kirmaamista pitkin loputtomalta vaikuttavaa käytävää, kunnes
saavuimme jonkinlaiseen puvustamoon. Pursuilevia vaaterekkejä oli
siellä täällä, jälleen ympäröimässä seiniä toinen toisensa
päällä. Muutama ihminen oli intoutunut kokeilemaan, mitä
eriskummallisempia vaatekokonaisuuksia, jotka toivat mieleen 70-luvun
hippitrippailun. Itse päätin sovittaa kermansävyistä, satiinista
kotelomekkoa, jonka yläosassa oli pitsiä. Saavuttuani pukukopeille
tuntematon nainen pyysi lupaa vaihtaa kanssani löytämäänsä
samanaista mekkoa, joka oli vain väriltänsä tummempi. Kuulemma
minun löytämäni sopisi hänen ihonsävyynsä täydellisemmin.
Hieman hämmentyneenä ja kettuuntuneena suostuin vaihtoon... ja
samassa maailma ympärilläni muuttui täysin...
Noin viiden hengen lapsilauma tarpoi
hämärässä, talvisessa metsässä kotia kohti. Heidän lamppunsa
oli ajat sitten sammunut eikä kuutamoakaan ollut. Heidän tuli vain
pysyä polulla niin kaikki menisi hyvin. Vaan vaikka he tiesivät
hyvin tarkkaan ympäröivän metsän olevan pahansuopa ja tekevän
kaikkensa houkutellakseen heidät syvemmälle siimekseensä, ei siltä
voinut välttyä. Juuri, kun he olivat ohittaneet metsän synkimmän
kohdan, jossa puut muodostivat uteliaisuutta herättäviä
luolamaisia onkaloita, yksi pojista hoippui polulta pois. Muut lapset
ryntäsivät tämän perään vetäen hänet takaisin polulle, mutta
se oli myöhäistä. Metsä oli tuntenut kevyet askeleet
lumipeittonsa päällä ja alkoi nyt vimmatusti piiskaamaan
kuusenoksillaan kulkijoita. Lapset yrittivät juosta karkuun ja
polulta eksynyt poika huusi, kuinka katajaiset oksat sattuivatkaan.
Olin riuhtaissut kuusenoksan jostakin, jolla hutkin ko. poikaa
pitämään juoksunsa yllä ja moitin häntä siitä, kuinka tämä
ei edes erottanut katajaa kuusesta. Mutkan takana metsä harveni ja
kotitalon harjakatto jo näkyi savupiippuineen. Olimme selvinneet!
Suhisevia, raskaita siiveniskuja. Käännähdin katsomaan upeasti
laskeutuvaa huuhkajaa, joka lähemmäs lumista maata päästyään
näyttikin sulavan siivistään ja pyrstöstään kohti maata, mutta
samalla nousten ylöspäin päästään muuttuen muodottomasta
harmaasta sulasta massasta kohti jotakin tiettyä muotoa, jonka
silmät suurenivat ja raajat venähtivät... Ja lopulta tuo massa
otti lopullisen muotonsa kohottautuessaan täyteen mittaansa ja
tuijottaen minua vinoilla suurilla silmillään astellen kohti...
Havahduin seuraavan kerran, kun yritin
piirtää näkemääni hahmoa paperille, mutta epäonnistuin joka
kerta.
Eläviä fossiileita ja
muodonmuuttaja-harmaita. Älkääkä kysykö, kuinka tyrannosaurus
sai nostettua minut päänsä yläpuolelle. En minäkään tiedä!
