J with Us

Aurinkoinen kesäpäivä oli muuttumassa persikansävyiseksi illaksi. Olin ollut menossa suihkuun, mutta mokoma putkien taideteos oli muuttunut valkeaksi pylvääksi, joka koristi nyt pihaamme. Nojasin pylvästä vasten ja mietin, kuinka mainoslehtien sivuilla mustaan harsoon verhoutuneet naiset näyttivät aina niin kauniilta hymyillessään pehmeästi terrakottaseinää vasten nojaillessaan. Yritin itse samankaltaista hymyä. Vesi välkehti vielä lämmittävän auringon alla, joka värjäsi kullankeltaiseksi pienen mökkimme seinää. Kurottauduin ottamaan kuivaustelineeltä ison oranssin pyyhkeen johon kietouduin, sillä päälläni oli tuohon asti olleet vain alusvaatteet. Pari pikkulasta ajoi pyörineen ohi. Ponnistin korkealle ja leijuin pehmeästi alas kuin höyhen. Pikkutyttö oli kurvannut pienellä pyörällään takaisin ja katseli minua pää kallellaan: - Kuka sää oot? Ootko sää enkeli? Missä sä kävit?' Hymyilin hänelle ja vastatessani hän nojasi molempiin käsiinsä pidellen kyynäreitään pyöränsä ohjaustangolla.
- Olen enkeli. Haluatko sinä nähdä, missä minä asun?' Tyttö nyökkäsi ja hän tuli viereeni jättäen pyöränsä lojumaan pihallemme. Nousimme pilviharson tuolle puolen, suoraan huoneeseen.
- Täällä minä asun. Meitä on täällä useampia. Kaikki parhaat paikat menivät heti aluksi, jotka ovat yläkerrassa, mutta toisaalta on helpompaa asua täällä alakerrassa. Illalla kotiin tultaessa saa vain rötkähtää sängylle eikä tarvi kivuta portaita ylös.' selitin tytölle. Hän nyökkäili hymyillen. Huoneessa asui minun lisäkseni muutama muukin tyttö. Osalla oli farkut jalassa, yhdellä vaaleat pitkät kutrit ja pari taisi tuiskia toisiaan tyynyillä. Kaksi käveli yläkertaan puuportaita pitkin. Ihan tavallisen nuorison näköistä sakkia. Kenelläkään ei ollut siipiä selässään, mutta he olivat enkeleitä.
- Tunnetko sää Jeesusta? Asuuko sekin täällä? tyttö kysäisi roikkuen hihassani. Jossain vaiheessa olin saanut vaatteet päälleni. Tytön kysymys aiheutti kämppiksieni kiljahduspyrähdyksen.
- Tottakai! Siis Jeesus on nykyään kuuminta kamaa täällä. Sillä on bändi "Jeesus and the Group" ja ne soittaa hiton hyvää musiikkia! Sen uusi musiikkivideo pyörii tv:ssä koko ajan!' Olin aivan tohkeissani selittäessäni tytölle asiasta ja kämppikseni kiljahtelivat edelleen huokausten kera. Bändi tunnettiin myös nimillä "The Group" ja "J with Us", joka äännettiin hassusti Jii(with)zus. Ilmeisesti Jesse oli pistänyt bändin kasaan entisten opetuslastensa kanssa ja se soitti miellyttävän rullaavaa musiikkia, jota voisi verrata maallisen Antti Tuiskun discopoppiin.
Hetken kuljeskelin ulkosalla ja kuuntelin ko. bändin musiikkia, joka oli suomeksi laulettua hittikamaa. Osa kappaleista oli rokimpaa tavaraa.
- Entäs Saatana? Missä se on? tyttö kysyi ja vetäisi minut taas hänen seuraansa.
- Voi, silläkin on bändi! Ne soittaa aivan mahtavaa heavyä! selitin jälleen innoissani pikkuhiljaa heräillessäni.


"Matkustan taas. Ampiainen on junassa..." ovat ainoat sanat, jotka muistan. Harmiksi. Eräs kerto oli niin mahtavan voimakasta, mutta siitä en muista muuta kuin heavy-huutoa, joka alkoi k-kirjaimella... ellei jopa kaikki sanat alkaneet sillä...
Jälleen yksi vuosien takainen sekä hilpeyttä että kummastusta herättävä uni.

Eläimen hinta

Talven pimeä ilta, jossa hengitys huurusi ja lunta oli ainakin puoleen sääreen saakka. Istuimme porojen selässä pidellen päitsistä kiinni. Odotimme lupaa pinkaista vauhtiin. Lupaa hypätä ojan ylitse. Ne kaksi muuta singahtivat hetkessä ohitseni, kun nuori poroni jäi kompuroimaan lumeen. Se kellahti kumoon hetkessä eikä päässyt omin voimin ylös. Pyörimme ojan pohjalle yhtenä kasana. Lumi, rikkoutunut jää ja kylmä vesi imaisivat meidät mukaansa. Lumi pöllysi ympärillämme, kun poroni haukkoi henkeään ja kuopi hoikilla jaloillaan ympäriinsä. Raskaan taiston jälkeen pääsimme ylös ojasta. Olimme kastuneet kauttaaltaan ja pakkanen purisi meidät hetkessä kuoliaiksi ellemme liikkuisi. Vedin väsynyttä poroa perässäni kohti siltaa. Yritin lämmittää sitä parhaani mukaan. Pörrötin sen turkkia, halasin ja puhuin rauhoittavasti, mutta määrätietoisesti. Meidän tuli päästä suojaan nopeasti. En tahtonut menettää tuota kaunista eläintä. Ylitimme sillan ja kävelimme kohti rakennuksia.

Kuljin pitkää jäistä tietä ylöspäin kantaen suurta muovipussia mukanani, jossa poron jäänteet olivat. Se oli paloiteltu ja sullottu tuohon läpinäkyvään, paksuun muoviin. Äitini kulki vierelläni. Lumipyry yltyi ja matkaa oli vielä jäljellä. Puolivälissä aseistautunut mies pysäytti meidät. Kenties jotakin lupajuttuja tai maksuja. Sain jonkinlaisen lapun. Jatkoimme ylemmäs ja tie jyrkkeni entisestään. Poron ruumis painoi hetki hetkeltä enemmän. Saavuimme punertavan teltan luo. Sen ulkopuolella seisova nainen osoitti miestään, joka seisoi teltan sisäpuolella. He eivät näyttäneet tuntevan jäistä tuulta ihollaan laisinkaan. Mies otti lapun ja poron minulta vaihtaen muutaman sanan kanssani. Käännyimme äitini kanssa takaisin. Matkalla alas kysyin äidiltäni: - Miksi minä olin pelastuksen arvoinen, mutta ei poro?


En tiedä, mitä välissä tapahtui. Unessani kuitenkin tiesin, että meidät molemmat olisi pystytty pelastamaan. Poroni ei ollut sen huonommassa kunnossa kuin minäkään ja olimme lähellä rakennuksia.