Olin koulun ruokalassa viemässä annostani pöytään, jossa ystäväiseni jo odottivat minua. Matkalla kuitenkin onnistuin tönäisemään jotakin poikaa vahingossa ja siitäkös se herra suuttui. Siitä alkoi jonkinmoinen ruokasota sen pojan, hänen kaverinsa ja minun välillä. Viimeisenä lensi suolatkin silmiin, kunnes tilanne rauhoittui. Nyt kuljin tuo valkea suola kädessäni ja seinät muuttuivat harmaiksi, paksuiksi kiviseiniksi niinkuin linnoissa on. Nuo kaksi poikaa ohjasivat minut portaille. Minun tuli suorittaa jokin rituaali. Suola kädessäni muuttui siniseksi ja kävelin leveitä kiviportaita yhä ylemmäs.
Ihmiset katsoivat kulkuani. Takanani käveli kaksi naista, joilla oli muuten samanlaiset 1700-1800-luvun tyyliset vaatteet vain eriväriset. Itselläni taisi olla vihreä, toisella naisista valkoinen. Kuninkaani odotti ylhäällä, samoin papisto. Nuo minua seuranneet naiset, kuninkaan sisaret polvistuivat kasvot kansaan päin. Oli minun aikani aloittaa messu. Toistin sanoja, joita en enää muista. Kiersin molemmat sisaret ripotelleen heidän ympärilleen ringiksi tuota outoa suolaa. Kenties sen oli tarkoitus suojella. Rituaalin olisi pitänyt loppua sisarten siunaamiseen, mutta heittäydyin itse polvilleni portaille, joita peitti punainen matto. Papisto, kuninkaani ja muut paikalla olijat katsoivat minua hämmästyksen ja järkytyksen vallassa. En voinut itselleni mitään, vaikka tiesin tekeväni väärin. Sirottelin suolaa ympärilleni toistaen saman siunauksen itselleni. Tiesin pilkkaavani teollani papistoa ja rakasta miestäni. Vartaloni vavahteli voimasta, joka iskeytyi jostain korkeammasta minuun. Selkäni kaartui taakse. Vaalea usva peitti silmäni. Sain näyn: Mies sandaaleissa ja valkeassa kaavussa puhui minulle. Kirkas valo kultasi hänet. Vilaukselta näin hänen kasvonsa. Näky oli ohitse. Minua oli varoitettu jostakin.
Poistuin ihmisten katseiden alta. Tahdoin ulos, mutta vain kuninkaalla oli lupa siihen. Kuningattaren tuli pysytellä linnan kiviseinien sisällä. Uteliaisuus kiusasi mieltäni ja pyristelin palvelijapojan otteesta irti. Ulkona minulle valkeni tuo salaisuus, mitä minulle ei olisi saatu näyttää: Sota. Raskaita tykkejä siirrettiin. Käskyjä. Miehillä oli valkoiset housut, sinertävä tai musta takki, mustat saappaat ja joillakin oli musta hattu päässään. Joillakin oli vyötäisillään miekka, joillakin kivääri pistimellä varustettuna. Rakkaan maani vihreä nurmikko oli muuttunut taistelutantereeksi. Silmiini osui kuitenkin erään rakennuksen takaa jotain, joka ei sopinut tähän Napoleonin aikaiseen maisemaan. Höyryveturi seisoi raiteillaan. Naurahdin: Lavastajat on sitten tyrineet pahemman kerran! Oliko tämä sittenkin vain kohtaus jostain elokuvasta, jossa näyttelin Ranskan kuningatarta? Valitettavasti ei.
Linnani oli vaarassa. Minut johdatettiin ulos hirsipuisen rakennelman alta. Kaupungin köyhimmät olivat kuolemaan tuomittuja. He eivät pystyneet lähtemään. Tuli minun aikani auttaa. Valitettavasti kääntäessäni selkäni noille ryysyihin pukeutuneille ihmisille etsiessäni pakoreittiä, hirsipuisen portin yläpuomeilta hyökkäsi joukko zombeja. Nuo puolimätääntyneet raadot saivat tapettua muutaman ihmisen, kunnes juoksin väliin. Tästä seurasi outo ja uuvuttava taistelu hirsien päällä, joka vaati tasapainolta kaiken. Tajutessani olevani alakynnessä tein sovinnon noiden luisten kuolemattomien kanssa: He olivat nyt osa armeijaani.
Matka oli kestänyt kauan. Vaatteeni olivat repeytyneet eikä arvokkuudestani ollut ulkoisesti mitään jäljellä. Saavuimme zombiarmeijani kanssa sillalle, johon oli pystytetty jonkinnäköinen tulli. Vuodet olivat vierineet enkä ollut tietoinen sodan päättymisestä. Kaksi miestä lähestyi meitä kiväärien kanssa. Utelivat tietoja meistä. Sanoin olevani Ranskan kuningatar. Zombini katsoivat minuun järkyttyneenä. Olin sanonut jotain, mitä minun ei olisi koskaan pitänyt tunnustaa. Miehet katsahtivat toisiinsa ja hymyilivät: Meillä on Teille yllätys. He ottivat minusta kiinni ja kävelyttivät kohti tullin porttia...
Heräsin. Se miten Ranskan kuningatterelle kävi oli tiedossani, vaikka en sitä tullut näkemään. Englanti oli voittanut sodan. Yllätys, joka odotti kuningatarta tuon puomin takana oli tuomio. Tuomio kuolemaan. Teloitus.
(alkuvuodesta 2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti