Kaupunkiin oli saapunut tivoli. Se piti lippuluukkunsa auki vuorokauden ympäri. Ihastelin suuren maailmanpyörän ja pienenpien telttojen lämpöisen kellertäviä valoja illan hämärässä. Ja se musiikki, joka kuului pienestä karusellista, jossa puiset kauniiksi maalatut hevoset ratsastivat ympäri kerta toisensa jälkeen. Niissä kaikissa oli jotain lohdullista.
Osa ihmisistä oli majoittunut telttoihinsa pitkin poikin metsää. Osa oli kasaamassa omia pienempiä palkintokojujaan soraisille autoparkeille, jotka olivat koivikkojen keskellä. Muistan pienen käsinukketeatterin. Keltaista ja punaista. Pienet punaiset verhot lasin takana. Tausta, joka oli taivaansinen. Pieniä kellertäviä lamppuja. Väsyneitä katseita tummapukuisilta ihmisiltä, jotka olivat koko yönsä kasanneet tavaroitaan valmiiksi päivää varten. Eräs nainen lakaisi soraa sileämmäksi. Kai siihenkin oli tulossa jotain.
Aamu sarasti puiden takana. Jatkoin kulkuani eteenpäin kohti museoaluetta, jonne olin jättänyt tavarani. Yllätyksekseni osa ihmisistä oli alkanut rakentaa uutta hirsimökkiä. Se tervattiin mustaksi. Joku kielsi minua koskemasta mihinkään ennen kuin terva olisi täysin kuivunut. Pakkohan sitä oli sormella tökkäistä... eikä se ollut vielä kuivunut.
Olimme kaikki yllättäen tuon tervatun mökin sisällä. Vankeina siinä mielessä, että terva ei edelleenkään ollut kuivunut ja ainut reitti, josta pääsi varovaisesti kulkemaan oli avoin ikkuna. Sitäkään ei saanut käyttää kuin hätätapauksessa. Niinpä istuimme noiden tummien seinien sisässä ja odotimme kuivumista. PMMP:n Mira ja Paula olivat kaverini ohella ainoat, jotka tunnistin niistä muista ihmisistä. Meitä oli noin kymmenisen henkilöä, jotka olivat uupuneita odottamiseen. Mökissä ei ollut mitään tekemistä eikä siellä ollut pitkän "pöydän" lisäksi mitään huonekaluja.
Kai jossain vaiheessa oli tullut yö, sillä olimme kaikki sulloutuneita makuupusseihin ja mökissä oli hiljaista. Olimme änkeytyneet samaan makuupussiin kaverini kanssa. Nukuimme kovan "pöydän" päällä. Moni muukin makasi saman laudan päällä. Luultavasti "pöytä" oli kyhätty rakentamista varten ja oli jätetty paikoilleen silkasta laiskuudesta.
Heräsin aamulla naisen ääneen, joka selvästi nuhteli jotakuta. Kaverini äiti ei ollut pitänyt siitä, että olimme nukkuneet samassa makuupussissa.
Olin edelleen mökin vankina. En tiedä, miksi en poistunut. Johtuiko se auringosta, joka porotti täydeltä taivaalta vai oliko syynä jonkin muu? Kaverini oli ikkunan toisella puolella muiden ystäviensä kanssa. Hänen äitinsä lateli yhä nuhtelevaan sävyyn ehtoja, jolloin tulla mökille takaisin.
Minä jähmetyin paikoilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti