Tutkimuslaitos sijaitsi sumuisella nummella, jonne johti kapea hiekkatie. Sumu kätki taakseen kauempana olevat rakennukset, jos niitä edes oli olemassa. Laitos oli rakennettu jonkinlaisesta hopeansävyisestä pellistä ja koko rakennus oli kummallisen mallinen. Se ei ollut täysin kyljellään lepäävän salmiakin muotoinen vaan sen katto ja perustukset olivat tasaiset, kyljistään se kaareutui terävämmäksi. Koko rakennus näytti enemmänkin ufoalukselta kuin tutkimuslaitokselta. Sisältä se oli vielä monimutkikkaampi kuin ulkoa näytti. Käytävät yhdistyivät isoihin, miehen mentäviin, tuuletusaukkoja muistuttaviin neliskanttisiin käytäviin. Yhdestä niistä pääsi suoraan laitoksen keskellä sijaitsevaan skanneriin, jonka avulla voitiin tutkia niin taudit kuin sukujuuret. Mies, jonka hiukset ja parta olivat jo ihan vitivalkeat oli koko paikan johtava tohtori. Hän oli ilmeisesti saanut minut suostuteltua kyseiseen skanneriin. Menin makuulle mustalle, nahkaiselle laverille ja minuun lätkäistiin kiinni muutama "anturi", jotka tarkkailivat mm. aivotoimintaani ja sydäntäni. Minut jätettiin hetkeksi yksin tuohon pieneen ahdistavaan huoneeseen, jonka seinillä oli lukuisia näyttöjä täynnä minusta tulevaa tietoa. Miltei tunsin, kuinka ruumistani skannattiin kerros kerrokselta ja tietoa haettiin yhä kauempaa sukujuuristani. Hetken tunsin olevani jotakin muuta, jotakin kaukaista. Jotakin, joka oli ollut elossa kauan sitten ennen ihmisiä. Hetken aikaa jopa näin itseni kauempaa tuona olentona makaamassa samalla tutkimuslaverilla. Se oli sinertävän musta olento, joka muistutti etäisesti kalaa suurine silmineen ja kaulassa olevine kiduksineen. Sen pää oli paljas ja korvien kohdalta kasvoivat ulospäin kahdet tai kolmet ulokkeet. Sormet olivat pitkät ja räpylämäiset. Jalat olivat ruumiiseen nähden ylipitkät ja koko olento näytti kummallisen hontelolta, mutta silti uhkaavalta. Sen suu oli täynnä piikikkäitä hampaita kuin syvänmeren kalalla ikään.
Vanhempani odottivat minua läheisessä heinikossa. Isäni näytti minulle piirtämäänsä joulutonttua. Skannerin tulokset olivat samalla paperilla... tai niin niiden piti olla. Isäni yritti pyyhkiä tontun kuvaa pois, joka vain sotki paperia entisestään. Punainen ja vihreä väri levisivät paperille kuin vesivärit. Yritin etsiä tuloksia, mutta niitä ei lukenut missään. Olin ihmeissäni ja pettynyt. Kenties kalanruotoisista ihmisistä ei voinut skannata mitään tietoa. Minun täytyi löytää tohtori. Etsin tohtoria vanhan ala-asteeni käytäviltä. Lapsia ja nuoria oli kaikkialla, koko käytävä oli täynnä melua. Osa opettajista oli aloittamassa tunnit, mutta yhden lukion luokan oppilaat odottivat yhä 15minuutin jälkeekin opettajaansa tulevaksi. Joku opettajista tuli ihmettelemään tilannetta. Yritin kysyä häneltä tietäisikö hän, missä tohtori olisi, mutta opettaja ei kuunnellut. Hän vain toisteli, että minun tulisi löytää eräs oppilas, koska hänen pääsykoetuloksensa olivat tulleet. Opettajan huoneen ovi oli jostakin syystä lukossa. Lähdin takaisin ulos.
Yritin löytää takaisin nummelle. Tiesin, että salainen tie sinne löytyisi koulun takaa löytyvästä pikkumetsiköstä. Pienimmät koululaiset olivat päässeet jo kotiin ja harhailivat nyt samaisessa metsikössä huudellen tuon oppilaan nimeä, jonka pääsykokeista saadut tulokset olivat tulleet. Toivoin heidän kaikkoavan pian, sillä en voisi etsiä tutkimuslaitokseen vievää tietä, jos ipanat pyörisivät samoilla mailla. Onneksi koulubussi tuli pian ja lapset kirmasivat sen kyytiin. Muutin kulkuni suuntaa läheiselle mäelle. Se muuttui huomaamattani kerhohuoneeksi. Erään ikkunan luona, jonkinlaisen sohvan takana oli pieni ruskeapuinen kapistus, joka näytti päältä päin avainkaapilta. Sen molemmin puolin olivat ovet. Tuo oli se sisäänkäynti nummelle, jossa tutkimuslaitos sijaitsi. Koko laatikko näytti enemmänkin Liisa Ihmemaan ovelta, jonka käyttöön tarvitsisi kutistusjuomaa, mutta tiesin että mahtuisin siitä ihan hyvin läpi, kunhan vain aukaisisin sen. Harmikseni huoneesta alkoi kuulumaan ääniä. Koulupäivänsä päättäneet nuoret tulivat hetkeksi viettämään aikaansa kerhotilalle, kunnes heidän vanhempansa hakisivat heidät. Muutama poika tuli pelaamaan jonkinlaista korttipeliä ihan viereeni. Yksi heistä vilkuili puista "avainlaatikkoa" siihen malliin, että joko epäili tai tiesi jotakin, mutta ei kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään. Laitoin laukkuni puukapistuksen eteen muina miehinä ja aloin seuraamaan poikien peliä. Minulla oli kiire löytää tohtori, mutta en voinut paljastaa kulkureittiä poikien läsnäollessa.
Jossakin vaiheessa untani, kenties haahuillessani koulussa, isäni piirtämään tutkimustulospaperiin ilmestyi kapea tekstirivi. Siinä luki jotakin kalanruodosta, joka todisti epäilyni oikeaksi siitä, että olin kaloille kaukaista sukua.
