Keskellä merta oli pienen pieni pläntti kultaista hiekkaa ja tikapuut, jotka näyttivät seisovan pelkän ilman varassa. Tarkemmin katseltuna ne nojasivat vasten pientä taivaaseen leikattua luukkua vasten. Näytti kuin Philip Pullmanin Universumien Tomu-trilogia olisi tullut eläväksi tässä paikassa. Muutama mies kiipesi tikkaita pitkin tulematta takaisin. Minua kiehtoi nähdä mitä luukun toisella puolella olisi, mutta vielä ei ollut minun aikani. Se tulisi vasta huomenna, kun joutuisin vankilaan. En tiennyt tarkkaan miksi, mutta minulle oli osoitettu kirje vankilaan määräämisestä. Kenties olin kieltäytynyt siviilipalveluksesta.
Yllättäen olinkin vankilassa samaisena päivänä. Olin tullut jonkun muun kanssa, joka sai paikan viereisestä sellistä. Himmeä auringonvalo valaisi loisteputkien ohella sementinharmaata kalteroitua huonetta. Nurkassa lojui koinsyömä, moneen kertaan hietty ja nuhjattu hetekka. Lähellä kaltereita oli erittäin likainen wc-pönttö, joka oli ollut joskus valkoinen. Ylläni oli harmaa paita ja housut. Rintataskun kohdalle oli ommeltu numeroni. En kuulunut tänne vielä. Papereissa ei lukenut päivämäärää vaan se, että minun tuli olla täällä vasta huomenna. Valitin. Pääsin vapaaksi.
Pääsin meren ympäröimälle saarelle, jossa tikapuut odottivat minua. Tällä kertaa pystyin kiipeämään. Odotin näkeväni jotain erikoista. En tiedä mitä, mutta kuitenkin jotain. Salaisuuden, joka paljastaisi jotain. Kurkistin luukusta toiselle puolelle. Taivas avautui yhtä sinisenä kuin ennenkin. Samat poutapilven hattarat lepäsivät täälläkin. Ei mitään uutta. Olin hieman pettynyt. Laskeuduin alas. Tumma mies kiipesi minun jälkeeni. Hän työnsi päänsä toiselle puolelle ja katsahti pian minuun. Hän pyysi minua pitämään tikkaista ja luukusta huolta. Toisella puolella oli mies, jonka hän hakisi. Olin tyrmistynyt, sillä äskettäin en ollut nähnyt mitään pilvien lisäksi. Nousin tikkaille ja kurkistin uudestaan. Todellakin siellä oli mies! Hän näytti eksyneeltä, epätoivoiselta ja väsyneeltä istuessaan pilvellä. Kuinka huojentuneelta tuo toinen mies näyttikään nyt huomatessaan tumman miehen lähestyvän häntä. Pääsimme kaikki kolme alas tuolle pienelle hiekkapläntille, jossa uusi tuttavuus kertoi, kuinka kiitollinen hän olikaan meille. Hän oli eksynyt eräänä päivänä taivaaseen eikä ollut enää löytänyt takaisin luukulle, koska sitä oli ollut vaikea huomata tuolta ylhäältä käsin. Onneksi meillä oli tikapuut merkkinä tuosta luukusta, jonka reunat katosivat kummallisesti ympäröivään maailmaan.
(elokuu 2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti