Peilistä minua tuijottivat takaisin Britney Spearsin kasvot, joita kehystivät vaaleanruskeat paksut ja laineikkaat hiukset. Olin lapsuudenkodissani ja bimboilin pitkin taloa pikkuruisessa hameessa ja topissa. Ihan vain siksi, että olin Britneyn kaksoisolento ellen jopa itse hän. Kikatin tyhjyydelle, kipitin keittiössä ja kurkin ikkunoista ulos etsien paparazzeja. Joku oli pihallamme. En nähnyt selvästi kuka. Kodinhoitohuoneesta kuului ääniä. Siellä oli jotain outoa, jota en hahmottanut. Jotain pahaa. Henkimaailman asioita? Äitini puhui minulle jotakin. Ulko-ovelta kuului rymistystä ja huutoja. Mieheni (jolla oli tummat pitkät hiukset ja valkoinen kauluspaita niin kuin joskus teinivuosina) halusi kiivaasti sisälle, sillä jokin ajoi häntä ja hänen soittajaporukkaansa takaa (joillakin oli kitara tai jokin muu soitin kainalossaan). En avannut. Hätääntyneitä ääniä ja lisää koputuksia. Takaa-ajaja ilmestyi nurkan takaa ja muistutti Sewerus Kalkarosta jonkin verran. Kasvot olivat harmaammat ja hänen yllään oli valkoinen käärinliina. Hän pysähtyi nähdessään minut. Tiesin paremman tavan hätistää takaa-ajaja tiehensä. Hypähdin ovesta ulos ja lähestyin miestä. Hän näytti säikähtyneeltä. Otti takapakkia askel toisensa jälkeen järkyttynyt ilme kasvoillaan. Vilkutin iloisesti ja tervehdin lapsen hentoisella äänellä kikattaen hervottomasti. Mies lähti juoksemaan karkuun ja minä seurasin.
Oli kiva olla Britney, pystyi karkoittamaan häntä inhoavat ihmiset helposti pois. Olin pahempi kuin siunattu vesi, risti ja valkosipuli yhteensä vampyyrille.
(elokuinen sunnuntai 2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti