Ne kaartelivat taivaalla noin seitsemän tai kymmenen parvena etsien paikkaa, jossa levähtää. Ties kuinka kauan ne olivat lentäneet ja mistä lie tulleet... Luulin niiden olevan joutsenia laulusta päätellen. Sitten näin ne... Ne olivat pienen ponin kokoisia lintuja, joilla oli aurinkokurjen otsatöyhtö ja metson pää, jonka sulat kiiltelivät sinisinä ja vihreinä. Laskeutuessaan ne levittivät pitkät pyrstösulkansa kehäksi - riikinkukon sulat. Suurimmaksi osaksi niiden selkää ja siipiä peittivät kultaiset höyhenet ja sulat. Ainoa, joilla ne poikkesivat toisistaan olivat yksilölliset värit; punaiset, siniset tai vihreät höyhenet pitkällä kaulalla ja rinnassa.
Laskeuduttuaan naapurin isommalle takapihalle ne alkoivat pyöriskellen etsiä maasta ruokaa. Ainoa ääni oli siipien kahina. Ne eivät kulkeneet samalla tavoin kuin muut linnut. Näytti siltä kuin niillä olisi ennemminkin ollut neljä jalkaa kahden sijasta.
Ryntäsin sisään hakemaan kameraa huoneestani. Olin lapsuudenkodissani. Mieheni ei tiennyt, missä se oli. Iski paniikki. Minun täytyisi saada kuva. Edes yksi! Isä makoili sohvalla ja äiti kulki takan viertä viltti harteillaan. He näyttivät väsyneiltä, juuri heränneiltä. Yritin saada heidät uskomaan, mitä olin nähnyt. Äiti ei jaksanut kiinnostua. Isä yritti kurkkia ikkunasta, mutta ei näyttänyt ymmärtävän ettei niitä siitä ikkunasta näkisi millään.
Löysin kamerani, mutta liian myöhään. Päästessäni ulos linnut kaartelivat jo taivaalla. Olin surullinen. Pieni lapsi isänsä kanssa oli yrittänyt päästä kosketusetäisyydelle. Olin vihainen. Kuinka he eivät ymmärtäneet noiden lintujen tarvitsevan lepoa, jotta ne jaksaisivat lentää jälleen? Linnut päästivät haikean laulun ilmoille ja katosivat metsän puiden taakse.
Maassa oli jotain vaaleaa, joka kimalteli valossa. Lähemmäs päästyäni huomasin sen olevan nainen. Hänen vaatteensa oli tehty silkistä ja organzasta. Vaaleita sävyjä; kellertävää, vaaleanpunaista ja valkoista. Hän oli hyvin siro ja hiuksiltaan tumma, piirteet olivat aasialaiset. Jostain syystä tiesin hänen olleen yksi noista linnuista. Hän ei ollut vain jaksanut pidemmälle. En tiennyt, kuinka korkealta hän oli tippunut, mutta hän näytti hyvin huonokuntoiselta. Hän puhui jotain japaniksi, josta ymmärsin vain osan. Miehenikään ei ymmärtänyt kaikkea. Kannattelin naista harteista ja yritin kuulla viimeiset kuiskaukset hänen huuliltaan.
- Suru...
Hän tahtoi kostomurhan.
En vain tiennyt kuka minun tulisi tappaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti