Sulosävel, tuo minun alter egoni WoWin maailmassa käveli kohti merirosvojen hylkäämää tummapuista laivaa. Hänellä oli mukanaan joku toinenkin, jokin pienempi, joka otti osaa taisteluun käskettäessä. Toisin kuin WoWin ihmeellisessä maailmassa, tässä Sulosävel ei ollut druidi vaan rogue, tosin huonon puoleinen, koska hänellä ei ollut tarpeeksi kykyjä edes täydelliseen hiipimiseen! Yritin ohjata häntä nuolinäppäimillä, joka oli tuskaista. Ainoa druidimaisuus, joka hänestä oli jäljellä oli hänen kissamuotonsa, joka liikkui sulavasti. Ainakin siihen asti, että he (tuo pieni minioni ja Sulosävel itse) tippuivat laivan keskellä olleesta reiästä ruumaan.
Se oli puolillaan vettä ja sitäkin enemmän täynnä vihuja. Kaksi isompaa pikkupomoa ja itse isompi sekä niiden lisäksi varpaita napsivia pienempiä otuksia. Ainoa tie oli vain juosta ulos ruuman kyljessä olevasta reiästä ulos ja toivoa etteivät nuo 10-20 vihua tule perästä. Ulkona odotti kuitenkin n. 5 lintumaista olentoa, arakkoat... Patrolli, joka ei päästänyt vähällä. Minioni oli kuollut enkä saanut sitä takaisin. Pääsin kuitenkin itse karkuun.
Jostain syystä tahdoin koettaa uudestaan. Tällä kertaa kissantassuillani hiipien. Tiputtauduin varovasti ruumaan ja aloitin taiston. Kunnon mättöä ja pienimmät vihut saivat lennellä pitkin seiniä. Kaksi isompaa oli vihreitä lohikäärmeitä, jotka iskivät munankuoren suojasta. Toinen tuli jättää henkiin ja ottaa välissä isompi bossi. Se oli kaunis. Sen suomut loimusivat punaisina ja kultaisina, kun se kiemurteli esiin munankuorestaan. Sen viiksikarvat kiemurtelivat ilmassa ja kalloa ympäröivä harja värähteli vihasta. Se syöksi tulta ja repi valtavilla kynsillään. Silti iätön lohikäärme sai väistyä tieltäni. Viimeinen vihreä lohikäärmekin antoi periksi. Se rojahti maahan. Kiviselle alttarille, iättömän lohikäärmeen taakse, ilmeistyi nuori nainen. Hän olikin ollut toinen noista vihreistä lohikäärmeistä, jotka hupaisella tavalla muistuttivat sitä Pikku Kakkosen muovailuvahaloharia. Taika oli rauennut, mutta tehtävä ei ollut vielä päätöksessään. Huoneen pöydillä oli koruja, rahaa, jalokiviä ja muita arvoesineitä. Minun tuli valita niistä oikeat, jotka antaisin tuolle ylhäiselle nuorelle naiselle, jotta hän olisi lopultakin vapaa. Kyse oli vain kaula- ja korvakoruista sekä tiarasta. En voinut kuitenkaan vastustaa muita esineitä ja tungin niitä taskuihini. Eräs kaulakoru jäi mieleeni... Se oli neliskulmainen, kyhätty hopealangasta verkkomaiseksi, jonka jokaisessa pienessä "ikkunassa" oli killumassa pala kimaltavaa lasia. Hintalapussa luki "Kyynel - 39g". Koska arvotavaroiden varastelu kesti kauan enkä ollut edes miettinyt, mitä tuolle ylhäiselle antaisin hän muuttui takaisin lohikäärmeeksi. Jouduin tappamaan sen uudestaan. Tällä kertaa nainen tuli luokseni ja annoin hänelle kauneimman 3-rivisen helmikaulakorun. Hän hymyili. Yritin etsiä kaiken tavaran joukosta sopivia korvakoruja. Samalla mukaani tarttui lukuisia sormuksia. Hän lähestyi minua hymyillen ja kietoutui kaulaani. Kiehnäystä ja pyörimistä lattialla, joka oli kylmä ja kivinen. Hän antoi minulle kuitenkin lämpöä.
Hmmh..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti