Planet of the Dinosaurs

Paleontologi esitteli minulle uusimpia löytöjään: kasaa multaa ja hiekkaa kivettyneenä isoksi tummanharmaaksi läjäksi, jonka joukossa oli n. hanhenmunan kokoisia saman sävyisiä dinosauruksen munia. Iästään huolimatta nuo fossiilimunat alkoivat liikahdella ja lopulta niiden sisältä alkoi kuoriutua pieniä dinonpoikasia. Ne olivat kuin lintuja leimautuen heti ensimmäiseen näkemäänsä olentoon, oli se sitten ihminen tai koira.

Osa munista oli kuitenkin säilynyt erittäin huonosti. Ne olivat halkeilleet ja murtuneet vuosituhanten saatossa. Silti nekin alkoivat näyttää elämisen merkkejä. Huolestuneena menin kertomaan asiastani ko. paleontologille, joka ei ottanut kuuleviin korviinsakaan koko asiaa. Minä kuitenkin tiesin, että jos noista munista kuoriutuisi edes jotakin, olisi se vähintäänkin kamalaa, sillä nuo parat dinosaurukset olisivat vammautuneet pahoin.

Laitoksessa kaikui hälytys. Kaikki tarvittava piti pakata nopeasti mukaan. Kyse oli vain minuuteista ellei jopa sekuneista. Heitin pussiini hammastahnan harjoineen, deodoranttia ja joitain muita hygienia tuotteita. Nopeasti lähdin etsimään ruokatarvikkeita keittiöstä ja tullessani takaisin juuri pakatun pussukkani luo huomasinkin sen olevan täynnä ihan jotakin muuta ja omat tavarani olivat poissa. Isäni oli katsonut moiset hygieniatuotteet tarpeettomiksi. Suutuin siitä, mutta ei ollut aikaa kinastella. Samassa huomasin ruokatarvikkeiden hävinneen. Kuulemma eräs ex-luokkalaiseni oli ne ominut itselleen.

Juoksin isoon olohuoneen tapaiseen saliin, joka oli täynnä suuren suuria säkkituoleja, sohvia, tyynyjä ja muita istuimia. Seinät ja lattiat olivat valkoiset, kuten jokainen huone ja aula koko rakennuksessa, jossa asuimme, huonekalut olivat mustia. Mies löhösi yhdellä säkkituolisohvalla naisen kanssa kuin ei olisi kuullut koko hälytystä. Ryöväsin takaisin omani motkottaen samalla jotakin ja juoksin takaisin perheeni luo. Nappasin mukaani, mitä käteen sattui ja juoksimme läpi kapeiden ja korkeiden käytävien, jotka johtivat ulko-oville. Tulisin myöhemmin hakemaan sen, mitä meiltä jäi. Nurkan takaa näkyivät jo aseistautuneiden dinosaurusten varjot. Ne kävelivät kahdella raajallaan pidellen taidokkaasti ampuma-aseita etukynsissään.

Palasin rakennukseen muutaman muun kanssa. Tiesin salaisen reitin lähtöpaikkaamme, jota pitkin oli turvallista kulkea, jos vain ei jäänyt kiinni. Suuri kassakaapin ja televisioruudun yhdistelmää muistuttava kapistus sijaitsi aulassa. Muutamia ihmisiä kulki kiireisinä edes takaisin ja infotiskin nainen naputteli tietokonettaan vastaillen puhelimeen. Rakennuksessa oli kaikki, mitä ihminen tarvitsi. Asunnot, kaupat, koulut, tutkimuslaitokset jne. Silti se tuntui olevan vain yksi iso tutkimuslaitos, jonka sisällä asuvat olivat jatkuvassa tarkkailussa.

Painelin kapistuksen pitkulaisia, harmaita nappuloita. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, mutta toisella kertaa pieni luukku aukesi. Se oli aivan liian pieni ja neliskanttinen ihmisen mentäväksi. Se muistutti enemmänkin tuuletuskanavaa, johon oli tukittu jonkinlaista superlonia tms. Jokatapauksessa se oli ainut tie päästä takaisin ja yllättävän helposti siitä pääsikin kulkemaan.

Olin yksin makuuhuoneessani, joka muistutti puupaneeli-seinineen ja samettikatosvuoteineen enemmänkin renessanssin aikaista kuninkaallista huonetta kuin kuuluvaksi tuohon futuristiseen laitokseen. Harhailin haaveissani ympäri huonetta kaivaten miestä, jota rakastaa. Haavekuvani täyttyivät jostakin syystä vain noilla dinosauruksilla.

Noista epäkelvoista munista kuoriutuikin joukko älykkäitä dinosauruksia, jotka valloittivat maailman ihmisten asein. Haaveeni löytää todellinen rakkaus hiipui pois muistaessani ettei minulla ollut ketään vierelläni ja sen sijaan fantasioihini tulikin dinosaurus, tahtomattani.

Railway Games

Seisoin rautatiellä ja sain ohjeita joltakin naiselta jota en nähnyt.

Ensimmäinen kysymys: Tulisiko juna kääntymään kohti paikkaa x?

Painoin kädessäni olevaa omituista pehmeää laitetta antaakseni myöntävän vastauksen. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä tein kyseisessä paikassa ja mitä siellä tulisi tehdä.

Toinen kysymys: Pystyisitkö hyppäämään virtajohtojen ylitse?

Painoin taas laitetta, otin vauhtia ja ponnistin. Kesken ilmalennon huomasin, kuinka paljon ja tiheässä ko. surisevia johtoja olikaan. Suoriuduin silti hankalasta tehtävästä nippanappa.

Kolmas tehtävänanto: Juokse.

En tiennyt minne tai miksi minun tulisi juosta, joten säntäsin päättömänä pitkin toistensa yli kiemurtelevia raiteita ja käännyin vasemmalle. Kuulin junan tulevan. Loivasti laskevan mäen takaa paljastuikin umpikuja. Kymmenet raiteet loppuivat pienelle, tyhjälle tiskille, josta ilmeisesti sai ostettua lippuja. Junan ääni kuului selvemmin. Paniikissa etsin paikkaa, missä olisin turvassa, mutta raiteita oli kaikkialla eikä minulla ollut tietoakaan, mitä niistä saapuva juna käyttäisi.

Nurkan takaa tullut ilmestys ei hämmästyttänyt minua lainkaan. Sulavalinjainen, korkeudeltaan miltei mitätön juna lipui hitaasti kohti lippuluukkua ja sen vierellä käveli tasavälein värvättyjä nuoria poikia puettuina vanhanaikaisiin, miltei conquistadorin tamineita muistuttaviin vaatteisiin. Toista silmää peitti musta silmälappu ja lanteilla lepäsi miekka. Yritin väistellä saapuvaa junaa ja poikia. Keulassa olevat katsahtivat minuun nopeasti sanomatta sanaakaan, ilme värähtämättä. Keskivaiheilla oleva poika sen sijaan huudahti: 'Hän liikkui!' ja sanat kaikuivat kirkkaina junan häntäpäähän, jonka vierustalla kävelevä nainen kohensi heti ryhtiään ja loi kiukkuisen katseen minuun.

'Seis!' hän huusi ja olin kuin naulittu paikoilleni.

Nainen oli pukeutunut kuin eläisi vielä 1800-luvun hienostorouvan elämää; muhkea mekko kursittuna sieltä täältä ylös, jotta helmaosa näyttäisi entistä pilvimäisemmältä, pitsihansikkaat siroissa käsissään, pieni pussukka heiluen toisessa käsivarressa ja pieni lady-hattu kallellaan kiharrettujen kutrien päällä. Ja kaikki tämä oli ylhäältä alas asti violettia.

'Olette rikkoneet sääntöjä.' nainen käveli rivakasti luokseni ja johdatteli minut takaisin läpi aloituspaikkani.

'Anteeksi, en tiennyt. En oikeastaan tiedä säännöistä mitään. Minä vain yhtäkkiä...' sopertelin ja naureskelin hermostuneena.

'Ei se mitään, saatte toisen mahdollisuuden.' nainen näytti leppyvän.

Hän johdatteli minut suureen, valkoiseen halliin, joka oli täynnä ihmisiä odottamassa omaa vuoroaan. Sieltä olin viimeksikin lähtenyt, mutta minulla ei ollut siitä minkäänlaista muistikuvaa. Osa ihmisistä seisoskeli rupatellen niitä näitä, jokunen istui yksikseen kuin meditoiden ja keräten voimiaan tulevaan koetukseen. Eräs mies istui omituisen ”hissin” edessä. Kulkuväline muistutti suurta kanamunan muotoista tuolia, jonka sisällä kulki toffeen värinen -kuin muovin ja veden yhtenäinen- seos. Astuin ”hissiin”, joka muljautti minut hetkessä toiseen paikkaan, samaiselle rautatielle.

Nainen oli kanssani ja räpelsi kädessään sinistä, rusetin muotoista ohjainta työntäen välillä peukalonsa sen sisälle, jolloin pehmeä massa purskahti ulos. Keskustelimme ääneti, telepaattisesti. Oma ohjaimeni muistutti viinipullon korkkia, vaikka sekin oli samanlainen sininen kapine, jonka sisälle pystyi työntämään sormensa massan pullahdellessa puolelta toiselle. Peli alkoi ja kuulin saman kysymyksen kuin viimeksikin. Tällä kertaa katsahdin jalkojeni alla olevia raiteita, jotka kaartuivat vasemmalle ja loppuivat. Juna ei voisi mitenkään kulkea niitä pitkin, joten vaihdoin vastaukseni kielteiseen. Toinen kysymys oli myöskin sama, mutta tällä kertaa tiesin vain hukkaavani aikaani, jos lähtisin hyppimään virtajohtojen ylitse. Pinkaisin juoksuun. Sadat kiskot luikertelivat toistensa yli hohtaen hopeisina sieltä täältä ja oli täyttä hulluutta saada niistä selkoa mikä veisi mihinkin. Rautatie jatkui silmänkantamattomiin häipyen harmauden taa. Kuulin junan lähestyvän. Käännyin tälläkin kertaa vasemmalle, juoksin alas loivan mäen ja saavuin samalle tiskille. Yritin saada mutkittelevista kiskoista nopeasti selvää, aikaa ei olisi hukattavana paljoakaan. Yritin muistella junan edellistä reittiä ja seisahduin lähelle pylvästä. Toivoin olevani turvassa.

Jokainen kerta juna käytti kuitenkin eri reittiä.

Ensimmäisen kysymyksen paikka muistutti Päijännettä tai Pieksämäkeä, mutta saattaahan tuo olla valemuistokin. Käärmemäisissä junaraiteissa ei näyttänyt olevan mitään järkeä. Ne kiemurtelivat pareina ja yksinäisinä koko alueen laajuudelta eikä yksikään ruohonkorsi päässyt kasvamaan niiden välistä. Pelin idea oli karmea, joskaan se ei koskaan pelottanut tahi ahdistanut lainkaan. Mysteeriksi jäänee rangaistus, joka seurasi liikkumisesta junan saapuessa. Itse sain toisen mahdollisuuden vain sen vuoksi ettei minulle oltu selitetty sääntöjä eikä niitä kyllä selitetty sen paremmin toisellakaan kertaa.