Ainakin neljän auton jono jonkun vanhemman rouvan perässä. Yhdessä autossa olin minä. Silti kävelin tien laidalla katsellen tuota matelevaa jonoa. Kukaan ei uskaltautunut ohittamaan pientä tummanvihreää autoa. Siinä autossa, jossa olin ja silti en ollut oli joku ahdettuna takakonttiin. Se taisin olla minä, mutta silti olin istumassa takapenkillä ja silti minä kävelin tuossa tiellä...
Mutkan takana oli linja-auto pysäkillään. Vanhempi rouva aikoi ajaa tiensivuun päästäen muut ohitseen. Miksi hän ajautui vastaantulevien kaistalle? Bussi lähti pysäkiltä. Ei se ollutkaan enää bussi vaan perävaunullinen rekka. Se kiihdytti vauhtiaan. Nopeammaksi, nopeammaksi, nopeammaksi... Lähestyen tuon vanhan rouvan autoa voimalla.
Pieni tummanvihreä auto musertui rekan puskuriin. Metalli murtui pieniksi paloiksi ja siruiksi. Peilien ja lasien palat välkehtivät ilmassa. Ostokset lensivät räjähdyksen lailla ympäriinsä. Helisevä ja rutiseva ääni kaikkosi rekan moottorin jylinään. Repeytyneitä raajoja, lihan palasia ja punaista nestettä, jotka äkisti sotkeentuivat autosta irronneiden palasten joukkoon. Hetki oli hyvin nopeasti ohitse. Rekka jatkoi matkaansa. Kuski ei ollut huomannut mitään.
Autojono pysähtyi äkisti. Kaikki ihmiset olivat järkyttyneitä. Kukaan ei ymmärtänyt, mitä tulisi tehdä. Kukaan ei uskaltautunut liikahtaa. Seisoin ruohon peittämässä ojassa ja huusin soittamaan hätänumeroon. Ambulanssilla kestäisi 10-20 minuuttia tulla paikalle. Kukaan ei tahtonut seistä paikoillaan ja odottaa. Näky oli järkyttävä. Kuvottava.
- Näittekö te miten ne nuudelit lensi? joku uskaltautui sanomaan.
Tämän jälkeen koin tuon törmäyksen uudestaan. Toisesta kulmasta katsottuna. Ja näin nuudelien lentävän.. samoin vanhan rouvan irronneen pään, joka pyöri kauemmas ojaan. Heräsin kuin salaman iskusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti