Ensimmäinen

Seisoin vaalean sävyisessä huoneessa, jossa isäni istui sohvalla.
- Etkö sinä näe häntä? osoitin vaaleankultaista hahmoa huoneessa. Isäni katsoi osoittamaani suuntaan ja pudisti päätään vastaten: - En.
Kävelin lähemmäs hahmoa. Sen näki vain tietyssä kulmassa ja valossa. Siihen ei pystynyt katsomaan täysin suoraan. Liikkuessa lähemmäs tuli etsiä päällään ja katseellaan se tietty kulma, jossa se näkyi. Hetkittäin näin vain yläosan, toisinaan se muuttui tummaksi tahtoen kadota kokonaan näkyvistä. En antanut periksi.
- Tässä näin. pysähdyin. - Älähän lähde vielä. Käänny tänne päin. Tänne päin... tartuin hahmoa sen oikeasta käsivarresta kiinni vaatien sitä kääntymään. Näin sen nyt paremmin. Se ruumiillistui sitä mukaa, mitä enemmän pidin kiinni tahdostani nähdä se ja näyttää se isälleni. Hahmo oli kääntynyt suoraan minuun. Otin sen lämpöisen käden omaani ja puristin. Äiti! Hän hymyili. Hän näytti löytäneensä sen, mitä oli etsinyt: paikan, josta löytää rauha ja rakkaus. Syleilimme toisiamme. Vihdoinkin isänikin näki hänet.


Loppuun liittyi vielä jonkinlainen kesäinen mökki, jonka pihalle saapui ihmisiä autolla. Tunnistin erään tytön samaksi henkilöksi, johon äitini oli tutustunut aikoinaan. Isäni ja äitini olivat haihtuneet mökin huoneesta pois. Minun olisi kerrottava tuolle tytölle äitini poistumisesta. En vain tiennyt miten.