Sen piti olla jonkinmoinen musiikkia sisältävä keikka jossain isossa puisessa salissa, mutta se peruttiin vähäisen yleisömäärän vuoksi. Sen sijaan yhtyeen solisti päätti järjestää keskelle salia tuolileikin. Luulin sen olevan sellainen 'musiikki loppuu, etsi itsellesi tuoli ennen kuin sen joku toinen vie'-leikki, mutta ei. Tuoleja oli ringissä, mutta keskellä oli neljä paria tuoleja selät vastakkain. Niille tuoleille otettiin vain neljä henkilöä istumaan selkänojien päälle. Pari tuolia oli vapaana eikä kukaan tuntunut innostuvan. Solisti alkoi määräämään henkilöitä mukaan. En voinut ymmärtää moista käskyttämistä. Olisi vain tempaissut ne pari tuolia hiitolaan siitä. Lopulta tuolit saatiin täyteen. Tästä piti alkaa piirileikki, mutta solistipa opettikin jonkinlaisen koreografian, jonka tuli alkaa keskeltä ja jatkua aaltona uloimmille penkeille. En jaksanut katsella vaan lähdin ystäväni kanssa ulos.
Kävelimme ja juttelimme. Jostain nurkan takaa koira säntäsi peräämme. Juoksimme hetken sitä karkuun. Olimme ylittäneet monta katua ja saavuimme varastorakennuksen pihalle. Sen seinät olivat keltaiset ja läheisen katulampun valo sai talon rapatun pinnan näyttämään lämpöiseltä. Pihalla pyöri ihmisiä. Tunsimme olomme turvattomaksi ja päätimme kääntyä takaisin. Kenties tuolileikki olisi jo loppunut.
Takanamme ei kuitenkaan ollut ne samat kadut, jotka juuri olimme ylittäneet. Yksi oli hämärä, kuun valaisema. Katulamput jatkuivat normaalina rivinä tuon kadun jälkeen. Päätimme kävellä tuon tien ylitse nopeammin. Otimme askeleen... Samassa tie levisi leviämistään eikä sen takana olleista katulampuista ollut enää jälkeäkään. Lumi ja kuu saivat kaiken hohtamaan sinisenä. Vanha puinen lato, peltoa, peltoa ja tie, joka oli puiden ympäröimä. Olimme ymmällämme... Läheltä pellon laitaa lähestyi se pieni poika, jonka koira oli hetki sitten ajanut meitä takaa. Mutta siinä oli jotain outoa. Poika kirkaisi korkealta, joka sai meidän veremme seisahtumaan. Hän lähti kiitämään meitä kohti. Pienet jalat kipittäen niin nopeasti kuin suinkin. Pienet kädet sivuilla huitoen. Siinä oli jotain luonnotonta. Mitä lähemmäksi poika pääsi sitä enemmän hän muuttui... koiraksi. Ystäväni tahtoi juosta. Yritin saada hänet pysymään paikoillaan ettei koira huomaisi meitä, mutta se oli myöhäistä. Ystäväni juoksi jo. Koira oli suoraan edessämme. Nousin ilmaan. Yritin potkia koiraa, mutta en halunnut satuttaa sitä. Koira jäi seisomaan eteemme tuijottaen metsään.
Se oli sellainen iso ja harmaa kippurahäntäinen husky tai sen sukulainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti