Meidät oli lukittu vanhaan vajaan, jonka katto oli osittain romahtanut. Harmaiden hirsien välistä olisi kissakin pystynyt luikahtamaan sisälle. Pystyisimme jonkun aikaa piileskelemään varjoissa, mutta viimeistään keskipäivällä kohtaisimme kuolemamme. Yritin tyynnytellä äitiäni. Muutama meistä joutui paniikkiin. Tärisivät, kiljuivat, itkivät... Aurinko alkoi nousta. Se tunki säteitään hirsien välistä kiiveten katolle. Paniikki levisi joukossamme. Olin ainoa rauhallinen. Kaivoin taskustani purkin: aurinkovoidetta. Käskin levittämään sitä iholle. Meidän tulisi kuitenkin päästä pois vajasta, mutta olisimme kuitenkin paremmin turvassa auringolta hyvän UV-suojakertoimen vuoksi. Typerät vampyyrit, kun eivät sitä tajunneet!
Tästä on aikaa jo vuosia. Uni herätti hilpeyttä herätessäni. Kuinka kukaan muu meistä ei ollut ymmärtänyt aurinkorasvan suojaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti