Centuryprise

Seisoin ystäväni asunnon pihalla hänen poikansa ja tämän kaverin kanssa. Yötaivaalla välähti kirkas valo.

- Katsokaa! Siellä taitaa mennä lentokone.

Osoitin kirkasta välähdystä kohti. Pojat kääntyivät katsomaan. Jälleen välähdys puiden lomasta, joka tällä kertaa oli punainen. Kone tuli esiin puiden takaa ja näimme sen selvästi. Saatoin nähdä jopa pienet, valaistut matkustamon ikkunat. Kone kaarsi suuntaamme ja lähestyi maata hurjalla vauhdilla. Sinivalkea runko sujahti läheltä asunnon kattoa. Nappasin pojat syliini ja vein heidät pikaisesti sisälle. Se ei ollut mikään matkustaja kone. Se oli Centuryprisen evakuointialus, jonka olisi pitänyt tällä hetkellä olla tutkimassa Jupiterin kuita. Ja miksi se oli yllättäen täällä? Ainakaan sen sisällä ei olisi ainuttakaan ihmistä vaan jotakin muuta.

Yritimme hakea turvallista piilopaikkaa yläkerran huoneista, mutta ne olivat liian pieniä. Sängynalustat ja vaatekomero tarkistettaisiin heti ensimmäisinä. Kuulin ääniä alakerrasta. ”Ne” olivat jo sisällä talossa tai ehkä äänet olivatkin peräisin sotilaista, jotka olivat tulleet eliminoimaan ”ne”. Kumpikaan ei ollut hyvä, sillä kummassakin tapauksessa meitä uhkasi kuolema. Olimme saattaneet saada jo tartunnan. Ympärilleni lankesi pimeys.

Humanoideja joukossamme. Olimme vähällä jättää pojan kaverin joukostamme pois, sillä hän huusi, rimpuili ja pelleili eikä suostunut olemaan hiljaa. Hän olisi paljastanut piilomme hetkessä "niille" tai sotilaille. Jättäminen ulos ei ollut yhtään sen parempi vaihtoehto, sillä tuo nassikka huusi kuin syötävä ja olisi siinäkin tapauksessa paljastanut piilomme. Selviytymisemme oli 50/50.