Siinä aamussa oli jotakin outoa. Sänky, josta heräsin ei ollut omani. Huone oli hämärä pelkkien tummien tapettien, verhojen ja kalusteidenkin puolesta. Seisoskellen katselin varpaitani. Ne näyttivät omiltani, kuten käteni, mahani ja rintani. Peilistä minua katsoi mies. Mitä hittoa? Kuka tuo oli? Miksi? Mitä? Kuka minä olin? MISSÄ minä olin?
Paikat vaihtuivat toisiin. Muutama ystäväni oli päättänyt ottaa selvää, mistä moinen sukupuolenvaihdokseni johtui ja miten pääsisin takaisin omaan ruumiiseeni. Se osoittautui luultua vaikeammaksi. Minulla ei ollut minkäänlaista hajua siitä, mikä tämän oli aiheuttanut.
Baari-ilta. Monien juomien jälkeen tunsin tarvetta käydä miestenhuoneessa. Ihmisiä oli tungokseen asti. Juuri kun olin pääsemässä kyykkäämään pöntölle, joku pyylevä pukumies riuhtaisi oven auki ja tunki samaan koppiin.
- Mitä vit..? nousin äkisti ylös ja vetäisin farkkuni kiinni.
- No älähän nyt. Kyllä me molemmat tänne mahdutaan ihan hyvin. mies ei todellakaan mahtuisi samaan aikaan koppiin. Tönäisin hänet ulos. Samassa muutama draggari valtasi koppini. Manailin ja painelin toiseen koppiin. Samalla muistin mahdollisuuteni kokeilla seisaaltaan virtsaamista. Joskus tällaisina juomapitoisina iltoina olin sitä naisena kaivannut ja kovasti. Ei enää puskissa kyykkäämistä! En kuitenkaan voinut keskittyä olennaiseen, sillä kopin kaakeloitu lattia oli muuta ylempänä ja sai vartaloni näkymään miltei vyötäröstä ylöspäin. Tahdoin olla kokonaan rauhassa, suojassa katseilta harmaiden kopin seinien sisällä.
Pestessäni käsiäni mittailin itseäni peilistä. Muutamien päivien aikana peilikuvani ei ollut enää se, joka oli muuttunut. Näin oman ruumiini tuona miehen ruumiina, kun katselin itseäni. Oikeastaan tässä kehossa ei ollut hullumpi olla. Mustat, lyhyehköt hiukset ja siististi leikattu ohut parta kehystämässä leukapieltä. Kukakohan senkin oli näiden päivien aikana huoltanut noinkin siistiksi? Minulla ei siitä ollut mitään muistikuvaa. Kehoni oli päivettynyt ja sopivasti lihaksikas. Kyllä tätä panisi. Hetken häivähdys mielessä sävähdytti. Ei kai nyt sentään?
Ystäväni olivat saaneet oudon sähköpostin. Siinä puhuttiin kuunpimennyksistä ja ruumiinvaihdoista. Tässäkö oli vastaus? Kuinka kauan vielä?
Meteorologi väritti Suomea mustalla paksulla tussilla.
- Koko maahan on luvassa kuunpimennystä. Tällä kertaa se näkyykin koko maassa samanaikaisesti, sillä luvassa ei ole pilvisyyttä. maanisesti hän jatkoi väritystään, kunnes poistui kuvasta. Musta väri valui itsekseen peittäen koko Suomen. Tämä se oli! Nyt! Tänä yönä!
Huone, josta olin herännyt oli tuon miehen, jonka ruumiissa olin elänyt. Tiesin, missä ruumiini asui, joten minun olisi helppo jäljittää se. Tai niinhän minä luulin...
Se, miten vaihto tulisi suorittaa jäi epäselväksi. Tuliko minun syleillä itseäni? Riittikö pelkkä näkeminen kadulla? Ohitus? Suudelma? Vai jotain paljon enemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti