Olimme molemmat alasti, mieheni ja minä, ihmisten keskellä jonkinlaisen katoksen alla. Hän yritti tuuppia valtaisalla vehjeellään minua sinne, jonnekka aurinko ei ylettynyt paistamaan. Ohikulkijat olivat pysähtyneet katsomaan touhujamme ja heitä tuli vain lisää. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt minua laisinkaan, vaikkakin alkujaan säpsähdin eevan asuani. Reaktioni johtui osittain siitä, että ymmärsin koko jutun olevan unta. Aktimme loppui tuloksettomana.
- Siis eikö sua yhtään hävetä?! tyttö istui lattialla jauhaen purkkaa. Hän oli liimannut tuuheat ja pitkät tekoripset luomilleen ja näytti oluensa kanssa hyvin nuupahtaneelta. Hänellä oli vaaleanruskeat paksut hiukset, sinertävät farkut ja hihaton toppi. Hän oli toinen parhaista ystävistäni täällä. Hänen vieressään seisoskeli tummiin pukeutunut, kasvoiltaan kalpea poika. Hän oli myös parhaita ystäviäni. Katsahdin heitä ja vastasin kieltävästi.
- Miksi minua hävettäisi? Tämä kaikkihan on unta. Jopa te olette pelkkää mielikuvitukseni tuotetta täällä. Ei tämä tapahdu oikeasti. tyttö istui hiljaa, mutta poika tuijotti minua sen oloisena ettei ollut uskoa korviaan.
- Väitätkö sinä oikeasti, että sinun parhaat ystäväsi ovat vain mielikuvituksesi tuotetta? hän sanoi osittain syyttävästi. Katselin ihmisjoukkoa ja astelin erään tytön luokse.
- Sinä. Jopa sinä et ole totta. Ei kukaan teistä. Ei edes tämä paikka. Sinun kasvosi eivät tunnu miltään, jos kosketan niitä, sillä tämä ei ole totta. hymyilin hänelle ja ojensin käteni koskettamaan hänen poskiaan. Silmäni laajenivat ihmetyksestä; hänen kasvonsa olivat pehmeät ja lämpöiset. Hänen poskiensa iho painautui pienille kuopille sormieni kohdilta. Ei tämä voinut olla totta. Ei täällä voinut tuntea näin. Olinko unipäissäni takertunut nukkuvan mieheni kasvoihin vai mistä tämä johtui?
Heräsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti