Minun tuli hakea lapsuudenkotini vanhasta pihasaunasta jotakin. Se ei ollut enää löylyttelijöiden käytössä vaan se toimi enää varastona. Tavarat olivat sikin sokin pitkin lattioita ja hämähäkinseittejä riippui joka puolella. Lattialle oli kerääntynyt sameaa vettä, joka ulottui nilkkaan asti. Varoin kastelemasta kenkiäni ja hyppäsin oviaukosta kiikkerän laudan päälle. Hämähäkinseittiä tarttui kasvoille, kaulalle, vaatteisiin... Se inhotti minua. Huiskin sitä nopeasti pois. Seisoessani siinä huomasin seittejä olevan enemmän kuin olin ovelta nähnyt. Koko huone oli täynnä niitä ja niissä killui peukalonpään kokoisia vaaleanruskehtavia hämähäkkejä. Jokin värähti vedessä... Kuin okran sävyisiä oksia. Taas... Sameasta vedestä erottui useampia n.20cm pituisia ohuita oksia, jotka nitkahdellen nousivat ja laskivat vedessä. Niitä oli ylt'ympäriinsä huoneen lattiaa enkä tiennyt, mitä ne olivat ennen kuin näin ne kokonaan. Kahdeksan hennon jalan keskeltä nousi nyrkin kokoinen mötikkä... Lisää hämähäkkejä. Se, mitä olin tullutkin hakemaan sai jäädä. Iskin lähimpää jättiläishämähäkkiä puukolla selkään ja hyppäsin ulos. Otin muutaman askeleen taaksepäin ja kaaduin maahan. Hetken aikaa vain makasin.
Nousin suorilta jaloilta seisomaan. Kohosin ilmaan ja päälläni oleva valkea yömekko leijaili ilmassa. Olin se ja silti näin itseni kauempaa. Hiukseni olivat harmaat ja ihoni oli aikaisempaa kalvakampi. Ympärilläni oleva ilma tuntui väreilevän kuin asfaltti kuumana kesäpäivänä. Käteni osoitti seinää, jonka takana olisi se, mitä olin tullut hakemaan. En pystynyt hakemaan sitä itse vaan mieheni kävi nopeasti hakemassa sen; keraaminen puutarhatontun pää. Sitä tarvittiin johonkin. Se oli hyvin tärkeä.
Henki oli kaikonnut minusta. Olin jälleen oma itseni. Matkalla päärakennukseen tuntematon mies tuli vastaan varoittaen meitä kuningashämähäkin tappamisesta, joka tuottaisi todella huonoa onnea.
Ilta hämärtyi eikä sisällä ollut valoja. Kaikkialla oli hiljaista. Isäni nukkui sohvalla liinan alla. Rintakehä nousi ja laski tasaiseen tahtiin. Tuttavani asui nyt huoneessani eikä se ihmetyttänyt minua. Uudelta saunalta kuului ääniä. Jotakin pahaenteistä, riivattua... Siellä ei kuitenkaan ollut ketään. Tuttavani ja mieheni jäivät jälkeeni, kun astelin takaisin eteiseen. Ulko-ovi oli auki. Sitä ei olisi missään nimessä saanut jättää auki! Rimpuilin sen kiinni ja oletin ettei se, mikä ikinä olikaan möyrynnyt ulkona ollut päässyt sisälle. Kääntyessäni huomasin tuttavani huoneen ikkunan koristeellisen, mustan rautaluukun keinahtelevan hiljaa tuulessa. Kukaan meistä ei ollut aukaissut sitä.. Se EI ollut auki aikasemmin...
Mitä ikinä se olikaan tai mikä tahansa se oli, se oli päässyt sisälle taloon emmekä me pystyneet näkemään sitä. Heräsin nopeasti ja kauhun sekaiset vilunväreet kulkivat pitkin ruumistani. Paljolti samankaltainen erään aikaisemman unen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti