Lehmuskuja

Kesä, tuulessa huojuva niityn heinä ja aurinko. Sora oli painunut ajat sitten maahan tehden tiestä sellaisen ruskean, joka sateella saisi kuoppiinsa vettä, jota voisi loiskutella kumisaappailla pitkin piennarta.

Ystäväni tahtoi esitellä kotinsa, joka oli aika vast'ikään rakennettu kumpuilevalle niitylle. Tuolla niityllä olivat ennen lehmät ja lampaat laiduntaneet. Tiesin sen piikkilanka-aidasta. Nyt se maa oli kuitenkin osittain rakennettua eikä karjasta ollut tietoakaan. Heinä sai kasvaa koko kesän ilman, että pienet lampaan suut sitä haukkoisivat vatsaansa.

Ystäväni talossa ei ollut kuin kolme seinää. Se herätti jonkin sortin ihmetystä. Päivä oli kuitenkin kaunis ja aurinkoinen, joten mitäpä sitä neljännellä tekisikään. Huoneiden seinät ja kalusteet olivat barbin- ja mylittleponyn-pinkkiä sekoittuen taivaansiniseen hempeilyyn ja kristalleihin. Missään ei ollut puiden lehtiä tai muitakaan roskia, joita olisi tuulen luulleen kuljetelleen ympäriinsä. Tällä alueella ei ollut tietoa edes varkaista.

Olin kulkenut toiselle talolle, joka oli täynnä pieniä lapsia. Jostain löytyi keittiötä muistuttava huone, jossa oli meneillään jonkinlainen kilpailu. Osanottajien tuli tietää ruokalajit, joita lautasilla oli esillä. En tunnistanut outoa kalaa, joka kuulosti lausuttuna muksua tai moksua. Minut pakotettiin tuohon kilpailuun mukaan. Eräs ulkomaalaismies antoi vihjeitä, joista olisi pitänyt tietää tarjoiltavat viisi ruokalajia... "Talonpojan tekee mieli vaan milläs nieli, kun ei sitä ole?" Joku sanoi sen liittyvän valkeaan ja villaiseen. Se ei näyttänyt lampaan lihalta. Lampaankieli! Muita en tiennytkään, vaikka yksi niin tutulta näyttänyt annos sai mieleni kärvistelemään.

Jatkoin matkaani.

Ystäväni tahtoi näyttää minulle laiturin, jossa olisi jotain kivaa: veden päällä kelluvan pomppulinnan, jossa oli keskellä reikä. Reiästä ilmestyi silloin tällöin tekohain pää valmiina rouskuttamaan, mitä ikinä sen suuhun tippuisikaan. Kauempana oli muutama puinen laiva. Yksi niistä oli valkopurjeinen, jossa oli violetin lohikäärmeen kuva. Se laiva veisi minut pois täältä ja pääsisin lopulta kotiin. Myöhästyin... Toiset laivat menivät ihan toisaalle. En tahtonut Auberdineen, sillä joutuisin mutkittelemaan liiaksi. Oli parasta odottaa sitä uutta isoa laivaa, joka menisi uudelle mursujen saarelle. Ehkä. Lisäksi sain kylmiä väreitä Auberdinesta. En ymmärtänyt, kuinka joku pystyi asumaan siellä...

Käännyin takaisin. Pyöräni oli jossain, mutta avaimeni olivat kadonneet. Läheisen nurmikentän laidalla oli ihmisiä seuraamassa jotain kisailua. Yritin kysellä ihmisiltä, kuinka pääsisin Kalkaroksien talolle. Eräs pullonsilmälasinen, hapsutukkainen nainen kääntyi ympäri ja ohjeisti iloisesti, joskin kummallisesti.. "Mene suoraan tuolle lehmuskujalle. Siellä on valkoinen portti. Kävele siitä. Teiltä jäi se varmaan huomaamatta, jos tulitte pitempää reittiä. Ainiin.. Saat siellä paikkein buffin. Ei siitä kannata liioin välittää. Tiedät sitten, kun kuulet kilahduksen." Jatkoin matkaani naisen osoittamalle kujalle, jonka vieressä kasvoi lehmuksia. Valkea pieni portti aukesi nirahtaen ja aurinkoinen lempeä ilma katosi. Edessäni oli sään kuluttama tummapuinen rakennus, joka vartioi pihaa. Sen takana oli toinen saman värinen pienempi asuinrakennus.

Muutama pikkutyttö leikki edessäni. En tiennyt olivatko he tuon talon lapsia vai mistä tulleita. Menin lähemmäksi. Kuulin kilahduksen. Näin buffin vilkkuvan oikeassa yläkulmassa, silenced. Talosta astui nuhjuisiin vaatteisiin pukeutunut vaaleahiuksinen nainen. Hän latasi haulikkoaan. "Kuka siellä?!?!!!" Kerroin tahtovani pyöräni takaisin. Nainen ampui meihin päin. Luoti liukui ilmassa hitaasti lähemmäksi ja tuli suoraan erästä tyttöä kohti. En ehtinyt edes varoittaa. Tyttö vain väisti. Nainen latasi haulikkoa uudestaan. Tämä hetki oli paras häipymiselle.

Tahdoin pyöräni takaisin, mutta avaimet olivat yhä talossa. Olin kai jo käynyt siellä, mutta en löytänyt niitä. Muistan vain kaakelilattian ja saunan, jonka kuumuus levisi koko taloon. Lattialla oli oksennusta, joka kupli lähinnä saunan ovea. Sitä oli tipoittain pitkin lattiaa. Pienet vaippaikäiset ja sitä isommat lapset kirmasivat pitkin taloa. Oliko tämä muka Kalkaroksien talo? En tiennytkään hänen lapsikatraastaan.. saati vaimosta.

Seisoin taas tuolla tiellä lähellä nurmikenttää, jossa ihmiset kisailivat. Minun tuli mennä takaisin. En pääsisi muuten pois. Kävelin lehmuskujalle. Talo oli muuttunut täysin. Siinä ei ollut enää neljättä seinää, kuten kaverini talossa. Pysähdyin. Talo oli täynnä ihmisiä, mutta huomioni kiinnittyi vain yhteen mustapukuiseen henkilöön. Herranjumala! Viinilasi kädessäni puristui pirstaleiksi ja tipahti maahan. En tajunnutkaan Kalkaroksen olevan nooooin hot! Mitä nuo kaikki ihmiset tekivät hänen talossaan? Ja mitä ihmettä eräs toinen kaverini teki siellä? Muutamat karskin oloiset miehet nostivat kaverini käsivarsilleen ja lähtivät juoksujalkaa kuljettamaan häntä kohti nurmikenttää ja sen takana olevaa laituria. Mitä ihmettä he puuhasivat? Kaverini pääsi onneksi livahtamaan ihmisjoukon keskelle ja miehet hukkasivat hänet. He tulivat nyt kohti minua. Yritin antaa väärän suunnan heille: Lehmuskujalle. Täysin päinvastaiseen. Käännyin ja oletin kujan olevan yhä selkäni takana. Sitä ei ollut. Vanha soratie jatkui pitkälle eikä kujasta ollut tietoakaan... Kaverini kurkisti ihmisten joukosta. Pidä se pääsi nyt piilossa ettei nuo tajua! Yksi miehistä oli uskonut sanani, mutta pari muuta heistä epäili. "Ei se olis mitenkää ehtiny juosta meidän ohitte." Samassa mies katsahti ihmisjoukkoon huomaten kaverini. "Se on tuolla!". Ajatuksen voimalla yritin huutaa: JUOKSE!


Mielenkiintoista, että romanttiseen maalaismaisemaan täytyy tunkea mylittleponyjen ja barbien sisustusvinkkien ohella myös Severus Kalkarosta ja WoWia...