Churchmouth

Kirkon pihalla oli suuren suuria harmaakivisiä mustekala-patsaita, joiden lonkeroita koristivat 3-tavuiset sanat - kuten 'kul-tis-ti' - kiertäen lonkeron sivulta päälle ja toiselle sivulle. Samaisella pihamaalla patsaiden joukossa oli myös jonkinmoinen metallinen käkikelloa muistuttava härpäke, joka oli jo ajat sitten rikkoutunut ja menettänyt tasatunnein esille pilkistäneen pienen mustekalansa. Olion oli joku yrittänyt kaiketi joskus varastaa -vääntyneestä kellon ulkokuoresta ja flashbackistä päätellen- saamatta sitä mukaansa. Häirinnästä heränneenä olio itse oli ryöminyt jonakin päivänä ulos kellostaan. Ainakin selkeä, pitkä laahaamisjälki osoitti näin tapahtuneen.

Lapsuuteni maisemat näyttivät noin muutoin olevan entisensä: naapurit mulkoilivat toisiaan -joskin eivät näyttäneet koskaan sulkevan silmiään- ja hiljaa mutisivat oudosti pulputtaen - vaan onpa tuo paikallinen murre kuulostanut aina kummalliselta. Kierrellessäni pienillä sivuteillä satuin kohtaamaan vanhemman rouvan, joka ei ollut vielä haksahtanut mukaan palvontamenoihin ja joutui siten välttelemään kaikenlaista ylimääräistä kanssakäymistä naapureidensa kanssa. Mummeli joutui mm. heittämään pyöränsä läheiseen metsikköön ja hyppäämään itse perässä naapurin tullessa autolla vastaan. Ennen lähtöäni varoitteli vielä pimeän saapumisesta, jolloin kannattaisi olla visusti turvassa lukkojen takana.

Kiersin takaisin kirkolle ja päätin mennä sisälle katsomaan oliko paikka muutoin vielä entisensä. En muista nähneeni alttaritauluja tai muitakaan merkittäviä esineitä. Huomioni kiinnittyi heti kahteen mieheen, joista ensimmäinen näytti rukoilevan hiljaa. Toinen heistä pyörähti ympäri kuullessaan minut ja - yllättävää kylläkin - näytti iloiselta. He olivat kaiketi jonkinsortin munkkeja sonnustautuneina kultakirjailtuihin kaapuihin ja päähineisiin. Jokin heissä oli outoa... Liekö sitten heidän kummallinen suippomainen pää, joka jatkui ties kuin pitkälle koristeellisen hiipan alla... No niin tai näin, jatkoin tyynen rauhallisena matkaani peremmälle munkin osoittamaan suuntaan ja istuin pöydän ääreen, jossa ko. mies opasti minua laakapistojen tekemisessä. Yritin selventää tätä mukanani olleelle kaverilleni -kuka lie olikaan- joka ei pysynyt kärryillä yhtään... Pistoja toisensa perään, joista syntyi kaloja, meriheinää... Mitähän lie kellokin oli? Vaan ei kai sillä väliä... Olin jo unohtanut vai pitikö minun edes muistaa jotakin?


Kultisteja! Typerä alitajuntani! Kultisteja!