Ensimmäisenä kärjessä lentänyt kone käänsi nokkansa yllättäen toiseen suuntaan ja laskeutui perä edellä läheiselle tontille. Käännyimme nopeasti jatkaaksemme matkaamme vaan edessä oli se toinen kone, sekin yhtä oudosti laskeutumassa maahan. Ennen kuin kone ehti täysin koskettaa maata sen muoto värjyi ilmassa ja otti toisen muodon - tai kenties vain katosi paljastaen sisältönsä - muuntuen vanhaksi mieheksi. Kauempana hänen takanaan noita outoja koneita laskeutui tiuhaan tahtiin ja jokaisesta niistä tuli yksi "ihminen" ulos.
Jotkut heistä osasivat käyttäytyä normaalisti meidän muiden tapaan. Osa heistä jäi pyörimään paikoillensa paljastaen ettei kaikki ollut kuten näimme. Oli pakko jatkaa matkaa ja olla kuin emme olisi nähneetkään mitään. Nainen naapurista puhui kännykkäänsä ihmetellen suureen ääneen juuri näkemäänsä. Olisin halunnut varoittaa häntä vaan en pystynyt, sillä nuo ihmismäiset oliot olisivat heti huomanneet. Oli vain pakko kulkea ohitse ja kuulla, kuinka naisen hätääntynyt ääni vaipui kirkaisuihin.
Lapsuuden kotini pihatie näkyi jo. Vilaukselta näin muutaman tyypin - joista kaksi näytti olevan vanhempani -kävelevän kohti vanhempieni taloa. Pelko ja ahdistus! Tiesin etteivät nuo voineet olla vanhempani, sillä he olivat jo kotonaan odottamassa meitä!
Saapuessani ulko-ovelle nuo olennot yrittivät jo päästä sisälle. Huusin vanhempiani apuun vaan eivätpä he voineet auttaa yhtään sen enempää. Yritin suihkuttaa jokaisen olennon silmiin jotakin paksua pippurisumutteen tyylistä ainetta, jonka ajattelin antavan edes hitusen aikaa paeta, sillä kuvittelinhan tuon aineen vaikuttavan heihin samalla tapaa mitä meihin ihmisiin. Vaan tuo aine suli pois paljastaen täysin mustat, kiiltävät silmät. Ja nuo kloonit - jotka hetki sitten olivat olleet isäni, äitini, siskoni ja ties keitä muita - kerääntyivät tiiviisti ympärilleni tuijottaen minua pohjattomilla silmillään.
Ja mitä he halusivat? He ojensivat meille ihmisille jonkinlaiset näytteenottotikut, joita meidän tuli pyöritellä esim. lähellä ohimoa tai suun sisäpintoja pitkin ajatellen pahinta kidutuskeinoa, ja antaa sitten tuo tikku noille olennoille. Eikä auttanut keksiä jotakin lievää, sillä nuo olennot huomasivat heti bluffauksen. Näytteenoton jälkeen siirryimme kaikki pitkän pöydän luo kuin viimeiselle aterialle. Nämä olennot olivat tulleet ottamaan paikkamme meidän klooneinamme.
Omituista, eihän minulla ole koskaan edes ollut sisarta. Herätessäni en hetkeen edes tajunnut nähneeni niin iljettävää, tiivistunnelmaista unta. Kenties kidutuskeino ei ollutkaan mikään fyysinen ruumiin raatelu vaan ruoka... Ainakin muistan yhden miehen ajatelleen kanakeittoa ja sitä hän taisikin viimeisellä ateriallaan saada. On mielenkiintoista, kuinka alitajuntani keksii aina hirvittävyyksien paikaksi joko mummolani tai lapsuuden kotini kuin rikkoakseen niiden vuosien luoman turvallisuuden tunteen. Alitajunnan mysteeriksi jäänee myöskin eräs toinen mies, joka ennen ateriointia epätoivoisena mietti, mihin saisi tunkaistua ison vehkeensä, kun ei se meinannut mahtua housuihin vaan roikkua lötkötti essun - joka sekin liian pieni - takana. Taisinpa kääräistä sen rullalle kuin makuupussin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti