Planet of the Dinosaurs

Paleontologi esitteli minulle uusimpia löytöjään: kasaa multaa ja hiekkaa kivettyneenä isoksi tummanharmaaksi läjäksi, jonka joukossa oli n. hanhenmunan kokoisia saman sävyisiä dinosauruksen munia. Iästään huolimatta nuo fossiilimunat alkoivat liikahdella ja lopulta niiden sisältä alkoi kuoriutua pieniä dinonpoikasia. Ne olivat kuin lintuja leimautuen heti ensimmäiseen näkemäänsä olentoon, oli se sitten ihminen tai koira.

Osa munista oli kuitenkin säilynyt erittäin huonosti. Ne olivat halkeilleet ja murtuneet vuosituhanten saatossa. Silti nekin alkoivat näyttää elämisen merkkejä. Huolestuneena menin kertomaan asiastani ko. paleontologille, joka ei ottanut kuuleviin korviinsakaan koko asiaa. Minä kuitenkin tiesin, että jos noista munista kuoriutuisi edes jotakin, olisi se vähintäänkin kamalaa, sillä nuo parat dinosaurukset olisivat vammautuneet pahoin.

Laitoksessa kaikui hälytys. Kaikki tarvittava piti pakata nopeasti mukaan. Kyse oli vain minuuteista ellei jopa sekuneista. Heitin pussiini hammastahnan harjoineen, deodoranttia ja joitain muita hygienia tuotteita. Nopeasti lähdin etsimään ruokatarvikkeita keittiöstä ja tullessani takaisin juuri pakatun pussukkani luo huomasinkin sen olevan täynnä ihan jotakin muuta ja omat tavarani olivat poissa. Isäni oli katsonut moiset hygieniatuotteet tarpeettomiksi. Suutuin siitä, mutta ei ollut aikaa kinastella. Samassa huomasin ruokatarvikkeiden hävinneen. Kuulemma eräs ex-luokkalaiseni oli ne ominut itselleen.

Juoksin isoon olohuoneen tapaiseen saliin, joka oli täynnä suuren suuria säkkituoleja, sohvia, tyynyjä ja muita istuimia. Seinät ja lattiat olivat valkoiset, kuten jokainen huone ja aula koko rakennuksessa, jossa asuimme, huonekalut olivat mustia. Mies löhösi yhdellä säkkituolisohvalla naisen kanssa kuin ei olisi kuullut koko hälytystä. Ryöväsin takaisin omani motkottaen samalla jotakin ja juoksin takaisin perheeni luo. Nappasin mukaani, mitä käteen sattui ja juoksimme läpi kapeiden ja korkeiden käytävien, jotka johtivat ulko-oville. Tulisin myöhemmin hakemaan sen, mitä meiltä jäi. Nurkan takaa näkyivät jo aseistautuneiden dinosaurusten varjot. Ne kävelivät kahdella raajallaan pidellen taidokkaasti ampuma-aseita etukynsissään.

Palasin rakennukseen muutaman muun kanssa. Tiesin salaisen reitin lähtöpaikkaamme, jota pitkin oli turvallista kulkea, jos vain ei jäänyt kiinni. Suuri kassakaapin ja televisioruudun yhdistelmää muistuttava kapistus sijaitsi aulassa. Muutamia ihmisiä kulki kiireisinä edes takaisin ja infotiskin nainen naputteli tietokonettaan vastaillen puhelimeen. Rakennuksessa oli kaikki, mitä ihminen tarvitsi. Asunnot, kaupat, koulut, tutkimuslaitokset jne. Silti se tuntui olevan vain yksi iso tutkimuslaitos, jonka sisällä asuvat olivat jatkuvassa tarkkailussa.

Painelin kapistuksen pitkulaisia, harmaita nappuloita. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, mutta toisella kertaa pieni luukku aukesi. Se oli aivan liian pieni ja neliskanttinen ihmisen mentäväksi. Se muistutti enemmänkin tuuletuskanavaa, johon oli tukittu jonkinlaista superlonia tms. Jokatapauksessa se oli ainut tie päästä takaisin ja yllättävän helposti siitä pääsikin kulkemaan.

Olin yksin makuuhuoneessani, joka muistutti puupaneeli-seinineen ja samettikatosvuoteineen enemmänkin renessanssin aikaista kuninkaallista huonetta kuin kuuluvaksi tuohon futuristiseen laitokseen. Harhailin haaveissani ympäri huonetta kaivaten miestä, jota rakastaa. Haavekuvani täyttyivät jostakin syystä vain noilla dinosauruksilla.

Noista epäkelvoista munista kuoriutuikin joukko älykkäitä dinosauruksia, jotka valloittivat maailman ihmisten asein. Haaveeni löytää todellinen rakkaus hiipui pois muistaessani ettei minulla ollut ketään vierelläni ja sen sijaan fantasioihini tulikin dinosaurus, tahtomattani.