Railway Games

Seisoin rautatiellä ja sain ohjeita joltakin naiselta jota en nähnyt.

Ensimmäinen kysymys: Tulisiko juna kääntymään kohti paikkaa x?

Painoin kädessäni olevaa omituista pehmeää laitetta antaakseni myöntävän vastauksen. Minulla ei ollut hajuakaan, mitä tein kyseisessä paikassa ja mitä siellä tulisi tehdä.

Toinen kysymys: Pystyisitkö hyppäämään virtajohtojen ylitse?

Painoin taas laitetta, otin vauhtia ja ponnistin. Kesken ilmalennon huomasin, kuinka paljon ja tiheässä ko. surisevia johtoja olikaan. Suoriuduin silti hankalasta tehtävästä nippanappa.

Kolmas tehtävänanto: Juokse.

En tiennyt minne tai miksi minun tulisi juosta, joten säntäsin päättömänä pitkin toistensa yli kiemurtelevia raiteita ja käännyin vasemmalle. Kuulin junan tulevan. Loivasti laskevan mäen takaa paljastuikin umpikuja. Kymmenet raiteet loppuivat pienelle, tyhjälle tiskille, josta ilmeisesti sai ostettua lippuja. Junan ääni kuului selvemmin. Paniikissa etsin paikkaa, missä olisin turvassa, mutta raiteita oli kaikkialla eikä minulla ollut tietoakaan, mitä niistä saapuva juna käyttäisi.

Nurkan takaa tullut ilmestys ei hämmästyttänyt minua lainkaan. Sulavalinjainen, korkeudeltaan miltei mitätön juna lipui hitaasti kohti lippuluukkua ja sen vierellä käveli tasavälein värvättyjä nuoria poikia puettuina vanhanaikaisiin, miltei conquistadorin tamineita muistuttaviin vaatteisiin. Toista silmää peitti musta silmälappu ja lanteilla lepäsi miekka. Yritin väistellä saapuvaa junaa ja poikia. Keulassa olevat katsahtivat minuun nopeasti sanomatta sanaakaan, ilme värähtämättä. Keskivaiheilla oleva poika sen sijaan huudahti: 'Hän liikkui!' ja sanat kaikuivat kirkkaina junan häntäpäähän, jonka vierustalla kävelevä nainen kohensi heti ryhtiään ja loi kiukkuisen katseen minuun.

'Seis!' hän huusi ja olin kuin naulittu paikoilleni.

Nainen oli pukeutunut kuin eläisi vielä 1800-luvun hienostorouvan elämää; muhkea mekko kursittuna sieltä täältä ylös, jotta helmaosa näyttäisi entistä pilvimäisemmältä, pitsihansikkaat siroissa käsissään, pieni pussukka heiluen toisessa käsivarressa ja pieni lady-hattu kallellaan kiharrettujen kutrien päällä. Ja kaikki tämä oli ylhäältä alas asti violettia.

'Olette rikkoneet sääntöjä.' nainen käveli rivakasti luokseni ja johdatteli minut takaisin läpi aloituspaikkani.

'Anteeksi, en tiennyt. En oikeastaan tiedä säännöistä mitään. Minä vain yhtäkkiä...' sopertelin ja naureskelin hermostuneena.

'Ei se mitään, saatte toisen mahdollisuuden.' nainen näytti leppyvän.

Hän johdatteli minut suureen, valkoiseen halliin, joka oli täynnä ihmisiä odottamassa omaa vuoroaan. Sieltä olin viimeksikin lähtenyt, mutta minulla ei ollut siitä minkäänlaista muistikuvaa. Osa ihmisistä seisoskeli rupatellen niitä näitä, jokunen istui yksikseen kuin meditoiden ja keräten voimiaan tulevaan koetukseen. Eräs mies istui omituisen ”hissin” edessä. Kulkuväline muistutti suurta kanamunan muotoista tuolia, jonka sisällä kulki toffeen värinen -kuin muovin ja veden yhtenäinen- seos. Astuin ”hissiin”, joka muljautti minut hetkessä toiseen paikkaan, samaiselle rautatielle.

Nainen oli kanssani ja räpelsi kädessään sinistä, rusetin muotoista ohjainta työntäen välillä peukalonsa sen sisälle, jolloin pehmeä massa purskahti ulos. Keskustelimme ääneti, telepaattisesti. Oma ohjaimeni muistutti viinipullon korkkia, vaikka sekin oli samanlainen sininen kapine, jonka sisälle pystyi työntämään sormensa massan pullahdellessa puolelta toiselle. Peli alkoi ja kuulin saman kysymyksen kuin viimeksikin. Tällä kertaa katsahdin jalkojeni alla olevia raiteita, jotka kaartuivat vasemmalle ja loppuivat. Juna ei voisi mitenkään kulkea niitä pitkin, joten vaihdoin vastaukseni kielteiseen. Toinen kysymys oli myöskin sama, mutta tällä kertaa tiesin vain hukkaavani aikaani, jos lähtisin hyppimään virtajohtojen ylitse. Pinkaisin juoksuun. Sadat kiskot luikertelivat toistensa yli hohtaen hopeisina sieltä täältä ja oli täyttä hulluutta saada niistä selkoa mikä veisi mihinkin. Rautatie jatkui silmänkantamattomiin häipyen harmauden taa. Kuulin junan lähestyvän. Käännyin tälläkin kertaa vasemmalle, juoksin alas loivan mäen ja saavuin samalle tiskille. Yritin saada mutkittelevista kiskoista nopeasti selvää, aikaa ei olisi hukattavana paljoakaan. Yritin muistella junan edellistä reittiä ja seisahduin lähelle pylvästä. Toivoin olevani turvassa.

Jokainen kerta juna käytti kuitenkin eri reittiä.

Ensimmäisen kysymyksen paikka muistutti Päijännettä tai Pieksämäkeä, mutta saattaahan tuo olla valemuistokin. Käärmemäisissä junaraiteissa ei näyttänyt olevan mitään järkeä. Ne kiemurtelivat pareina ja yksinäisinä koko alueen laajuudelta eikä yksikään ruohonkorsi päässyt kasvamaan niiden välistä. Pelin idea oli karmea, joskaan se ei koskaan pelottanut tahi ahdistanut lainkaan. Mysteeriksi jäänee rangaistus, joka seurasi liikkumisesta junan saapuessa. Itse sain toisen mahdollisuuden vain sen vuoksi ettei minulle oltu selitetty sääntöjä eikä niitä kyllä selitetty sen paremmin toisellakaan kertaa.