Edd the Dread

Heräsimme mieheni kanssa keskellä yötä lapsemme itkuun. Hoipertelin unisena häkkisängyn luo ja nostin nyytin syliini. Vauvalla ei tuntunut olevan nälkä, joten menin suihkuhuoneeseen tarkastuttamaan vaipan. Oven aukaistessani huomasin kaikkien vaatteiden – jotka olivat joko roikkuneet koukuissaan tai pyykkitelineellä kuivumassa – olevan levällään lattialla. Mittani oli täysi samoin tein. Olin kyllästynyt tuohon jokaöiseen sotkuun. Mieheni kuuli manaukseni ja tuli avuksi ottaen nyytin hetkeksi syliinsä.

"Oletko huomannut, että tähän pyyhkeeseen on ilmestynyt kirjailua? Se on tainnut ommella kaikkiin lapsemme nimen."   hän ojensi nyytin takaisin minulle ja tunnustelin sormillani hieman kosteaa pyyhettä, joka oli kiedottuna lapsemme vaipaksi. Siinä tosiaankin tuntui olevan jotakin kirjailua, mutten nähnyt lukea sitä. Mieheni nosteli vaatteita ja pyyhkeitä takaisin paikoilleen minun yrittäessä pestä lapsemme takamusta lavuaarissa. Pesun jälkeen mieheni vei lapsemme takaisin häkkisänkyyn nukkumaan ja seurasi minua keittiöön.

"En kestä tätä enää. Suolaan kaikki mahdolliset paikat."   sanoin ja kävelin suolapurkin kanssa eteiseen kaataen osan purkin sisällöstä kynnykselle. Sen jälkeen tulin takaisin keittiöön ripotellakseni suolavanan ikkunalaudalle. Kuulin mieheni tekevän samaa makuuhuoneessa. Pian hän ilmestyi vierelleni hakemaan lisää suolaa, mutta purkkini sisältö oli hupenemassa. Onnekseni löysin miltei täyden paketin kaapista ja suolaaminen jatkui. Kissamme hypähti viereeni katselemaan kiinnostuneena, mitä puuhasin. Pelkäsin sen rikkovan suolavanan karvaisilla tassuillaan. Mieheni jäi varmistamaan ettei niin kävisi ja siirryin itse makuuhuoneeseen saattamaan päätökseen sen, minkä mieheni oli aloittanut. Pysähdyin kuitenkin äkisti huoneen kynnyksellä, sillä ikkunan edessä seisoi hitaasti huojuva hahmo, jonka pitkät hiukset peittivät hänen kasvonsa sivulta. Pihalta tulevassa hämärässä valossa näin hänen pukeutuneen löysiin farkkuihin ja ruutupaitaan, ja kädessään hänellä oli ilmeisesti olutpullo.

"Se on täällä..."   sain kuiskatuksi. Hahmo liikkui huterasti kohti häkkisänkyä, joka oli parivuoteemme vieressä. Pelkoni oli hetkessä poissa ja rynnistin kohti tuota hahmoa kaataen sen vuoteelle. Vahvalla otteellani lukitsin hänet alleni ja tungin hänen suuhunsa loput suolat purkistani. Tuo kuvotus ei edes yrittänyt nielaista. Tartuin häntä nenästä kiinni peittäen kämmenelläni hänen suunsa. Hän vain tuijotti minua ilman minkäänlaista reaktiota.

"Onnistuiko?"   kuulin mieheni kysyvän keittiöstä, minne hän oli vienyt lapsemme turvaan.

"En ole varma... Ehkä... Ehkä se nielaisi jo kaiken..."   tuijotin hetken allani makaavaa miestä ja päästin hitaasti otteeni irti. Samassa hänen silmänsä muuttuivat ja hän tönäisi minut kumoon rutistaen otteellaan kovaa, ja iskien hampaansa kylkeeni. Huusin kivusta.

En olisi halunnut aukaista silmiäni herätessäni unestani äkisti, sillä koko uni tapahtui juurikin tässä huoneistossa, jossa asun ja tällä kertaa kaikki - huoneiden muodot, värit ja kalustukset - oli hyvin samanlaista muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta. Realistisuutta kuitenkin horjutti eniten se, että vauva oli kissa. Minun oli silti tarkistettava ettei kylkeni aristanut eikä siinä olisi minkäänlaista jälkeä.