Se oli jonkinlainen kauppa tai ravintola, kenties konditoria. Tiskin takana olevalla naisella oli pitkät vaaleat ja laineikkaat hiukset. Hänen poskensa punersivat hänen hymyillessään. Puna-valkoraitaisen essun alla olevan pitkähihaisen punaisen paidan hihat oli kääräisty ylös. Hänellä oli apunaan pari muuta nuorta tyttöä samanlaisissa vaatteissa.
Vanhempi mies puhui matalalla äänellä. Lähdin seuraamaan häntä. Hän oli pukeutunut ruskeahkoon puvuntakkiin ja housuihin. Hänen hiuksensa näyttivät harmaantuneen jonkinverran sivuilta.
Tuntui ruuhka-ajalta. Ihmiset kävelivät kaduilla kiireisesti kauppakassit käsissään ja autot sujahtelivat ohitsemme. Vedin huppuni pääni suojaksi, sillä kukaan ei saisi huomata minua. En tiennyt oliko se sen parempi, sillä olin valinnut juuri täksi päiväksi kissahupparini. Ihmettelin vaaleanpunaisia lenkkeilyhousujani.
Käännyimme suuren harmaa-ruskean sävyisen betonisen rakennuksen kulmalta vasemmalle. Tulimme jonkinkaltaiselle sisäpihalle, jossa oli matalat yksikerroksiset valkotiiliset talot, valkoisine vesiränneineen ja punaisine tiilikattoineen. Mies oli tarttunut minua kyynerpäästä kiinni johdatellen minua kohti ovea. Mitä sen takana ikinä olikaan tiesin sen merkitsevän jonkinkaltaista vapautta. Sen takana olisivat vastaukset. Sen takana olisi rauha ja tämän pakenemisen päättyminen.
Olimme vain muutaman askeleen päässä. Mies oli jo ojentamassa kättään kohti ovenripaa, kun tunsin jonkin tarttuneen minua laukusta ja vetävän minua voimalla taaksepäin. Käännähdin hämmentyneenä. Säikähdin näkemääni. Maassa istui pieni, oudon näköinen ja muotoinen mies. Hän muistutti enemmänkin apinaa istahtaessaan hetkeksi alas ja katsoessaan minua mulkosilmillään. Hänen suunsa kääntyi irveeseen paljastaen suunnattoman mustan aukon, jota reunustivat rivi tasaisia joskin kuluneita hampaita. Hän näytti olevan kauttaaltaan harmaan homeen tai karvan peitossa. Oli vaikea sanoa, mitä se oli. Hän alkoi jälleen riuhtomaan laukkuani. Keräsin voimani ja syöksähdin eteenpäin pidellen kiinni laukustani.
"Se ei saa viedä laukkuani. Se on vieläpä auki." Pelkäsin sieltä tippuvan jotakin, vaikka se näyttikin tyhjältä. Pelko iskeytyi jälleen minuun.
"Tätä ei ole ennen tapahtunut! Ei unissani!"
"Mitä tarkoitat?" Mies takanani oli liikahtanut lähemmäs minua ja hänen äänensä kuului läheltä korvaani. Olento repi laukun kantohihnaa yhä kauemmas kuin pitkää mustaa kuminauhaa. Rutistin laukkua sylissäni koko voimallani.
"Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut unissani. Ei koskaan... Silverbeast.. Tätä ei ole koskaan..."
Heräsin hien ja pelon sekavaisuudessa uni-minäni huudon kaikotessa kauemmaksi. En halunnut aukaista silmiäni, sillä se olento tuntui tulleen huoneeseen ja tuijottavan minua sängynlaidan ylitse. Sen nimi oli iskenyt kallooni kuin salama. Harmikseni en muista enää unen alkua, sillä se piti sisällään syyn siihen, miksi minun tuli paeta ja mitä sekä sen kuka tuo karismaattinen vanhempi mies oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti