Paksu lumikerros peitti maisemaa.
Paksuihin turkiksiin sonnustautunut teini-ikäinen tyttö kaivoi
lapiollaan kuoppia jäiseen maahan porkkanoita varten. Jokaisen
pienen kuopan päälle hän asetti metallisen pyöreän kannen, joka
suojelisi kylvöä. Iso, valkoinen kissa seurasi tytön toimia
iglumaisen asunnon vierestä. Kun hommat oli hoidettu tyttö suoristi
selkänsä ja huokaisi syvään.
” Meidän on aika lähteä. Ne ovat
kohta täällä. Ne tulevat pian.”
Tyttö nosti ruskeanahkaisen reppunsa
toiselle olalleen ja läksi kissansa kanssa kulkemaan kohti
teräväkärkisiä jääpatsaita. Kauempana näkyi kangastuksen
omaisena seisova tumma hahmo.
Mustapunainen tausta liikkui aaltojen
lailla. Nuori mies, jolla oli piikikkäät mustat hiukset katsoi
päättäväisesti jonnekin kauas. Hänellä oli punainen nuttu ja
oikealla olallaan paksuin köysin kiinni sidottu turkis.
Sama mustapunainen värimeri liikkui
taustalla, kun Horus-päinen olento maalasi symboleita pitkään
teräväkärkiseen seipääseen. Viimeinen olisi tarvinnut enää
vain yhden vedon, mutta sille ei ollut aikaa.
Keltainen susi laukkasi hulluus
silmissään ja kita avoinna kohti, mustapunaisen värin velloessa
taustalla.
Aikaa oli kulunut. Ainakin viisitoista
jaksoa ellei enemmän. Tyttö, kissa ja mies jakoivat saman keittiön.
Mies istui hieman kauempana puuhastellen omiansa, tyttö nosteli
hellan äärellä kupistansa höyryävän kuumia nuudeleita kissan
katsellessa vierestä. Tuo valkoinen, pörröinen olento aukaisi
suunsa ja alkoi puhua.
Ihmissusia ja puhuvia kissoja. Niistä
on minun animeni tehty. Herätessäni en ollut enää varma nimestä
oliko se 'Animecone' vai 'Cinnamoncone'. Päädyin jälkimmäiseen
sillä se palasi yhä useammin mieleeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti